Archives
Merikaupasta saaristotunnelmaa

Viikon luontokuva – Telkkä

Kuva: Heikki Junnila Telkkä on muita sotkalintuja hieman suurempi. Sen pituus on 42-50 cm ja siipien kärkiväli 65-80 cm.
Viikon luontokuva – Töyhtötiainen

Kuva: Heikki Junnila Töyhtötiainen on 11–13 cm pitkä ja noin 11 g painava lintu, jonka tärkein tuntomerkki on päässä
Yrityskyläs -Optikko Kari Ukkonen

Turkulaista käsityötä ja palvelua kolmessa polvessa vuodesta 1975 Istun Ukkosen Karin kanssa Hämeenkadulla kahvilassa helmikuisena aamuna. Tiedän että Kari Ukkosen
Viikon luontokuva – Harmaahaikara

Kuva: Heikki Junnila Harmaahaikaroita on melkein kaikkialla Euroopassa ja Aasiassa, ainoastaan pohjoisessa niitä näkee harvoin. Vuonna 2015 arvioitiin, että
Turun paloi – ryssänmäestä

Yleisesti nimen arvellaan tulevan Turkua miehittäneiden venäläisistä sotilaista, mutta todennäköisemmin se tulee Jacob Ryss (Rydz) -nimisestä porvarista, joka omisti
Enemmän asiakkaita ja kontakteja
Turust.fi on yhdessä Uutissi Turust Facebook-sivuston kanssa yksi Varsinais-Suomen suurimmista sosiaalisen median kanavista. Facesivustolla on yli 59000 suraajaa ja sivuston
Viikon luontokuva – Haahka

uva: Heikki Junnila Haahka on suolaisen veden lintu, eikä sitä tavata pesivänä makean veden altailla. Saaristossa esiintymisen painopiste on
Määränpäänä matka!

Renkaat ja vanteet pakettihintaan!
Yrityskyläs – Juha Nieminen ReMax OmaanKotiin

Tavatessani Niemisen Juhan ja juteltuamme hetken mieleeni nousi ajatus monipuolisesta ammattimiehestä. Istuimme Yliopistonkadun toimistossa ja kahvi maistui poikkeuksellisen hyvältä
Kaikki autosähkötyöt ammattitaidolla

Toimintaamme kuuluu henkilö- ja pakettiautojen, raskaankaluston, linja-autojen, työkoneiden, veneiden ym. akkukäyttöisten laitteiden sähköön liittyvät huollot, korjaukset, varustelut ja asennukset.
Vanhojen kirjojen, lehtien, sarjakuvien ja pienpainatteiden erikoisliike

Brahen Antikvariaatti on Turussa toimiva vanhojen kirjojen, lehtien, sarjakuvien ja pienpainatteiden erikoisliike. Myymälä on toiminut samoissa tiloissa yli 50 vuotta.
Yrityskyläs -Torikaffel Mika Wikström

Kävelen kohta valmiilla Turun torilla, pikkuhiljaa uusittu tori herää taas henkiin. Ostan tutulta myyjältä perunaa ja sipulia sekä vaihdan
Turun Paloi – Tarinoit Turust

Markku Heikkilä on kaikkien turkulaisten tuntema persoona, joka omalla ainutlaatuisella tyylillään esittelee mielenkiintoisia paikkoja tässä videosarjassa – Turun Paloi
Viikon luontokuva – Auroraperhonen

Kuva: Heikki Junnila Auroraperhonen on yhtä kuin kevään merkki. Voit kohdata sen, kun keltaiset kanankaalit ja punaiset linnunherneet kukkivat
Viikon luontokuva -Kettu

Kuva: Heikki Junnila Punakettu on kettujen suvun (Vulpes) kookkain laji, tosin kettujen koon alueellinen vaihtelu on todella suurta. Täysikasvuisen ketun
Viikon luontokuva – Punatulkku

Kuva: Heikki Junnila Punatulkku on näkyvä lintu, ja siksi siihen on ollut luonnollista liittää erilaisia ennustuksia. Norjalaisten mukaan tulee
Viikon luontokuva – Talitiainen

Kuva: Heikki Junnila Tuttu lintulautojen vakiovieras. Mustassa päässä vaalea poski. Keltaisen vatsan halkaisee musta juova. Selkä siniharmaan vihertävä. Talitiainen
Viikon luontokuva – Meriharakka

Kuva: Heikki Junnila Suomen pesimäkanta on noin 4 000 paria, mistä sisämaapesijöiden osuus on 50–100 paria. Muuttolintu, joka saapuu Suomeen
Viikon luontokuva – Sinitiainen

Kuva: Heikki Junnila Linnun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 10,5–12,5 cm, ja lintu painaa suurin piirtein 10–11 g. Sen päälaki
Poikkea Spa Shop & POP-UP myymälään!

Spa Shopista löydät ihania Luin Living kylpytekstiilejä, parhaita ihonhoito tuotteitta sekä kaunista ja uudistuvaa sesonki muotia naisille Italiasta ja
Viikon luontokuva – Härkälintu

Kuva: Heikki Junnila Härkälinnulla on uikkumainen vartalonmuoto, pitkähkö kaula, tukeva pitkä nokka. Tummanharmaa vartalo, punertavanruskea kaula, vaalea poski ja
Viikon luontokuva – Punavarpunen

Kuva: Heikki Junnila Punavarpunen on peipon kokoinen. Sen pituus on 14–15 senttimetriä ja paino 19–25 grammaa. Vanha koiras on helppo tuntea:
Yrityskyläs -Naantalin matkakauppa Helena Viitala

Virtuaalimatkat 50 matkakohteeseen sekä mainiot ryhmämatkat Helena vei tyttären harkkoihin ja saapuu sovittuun kahvilaan Tampereentie Prismaan. Olen mielenkiinnolla odottanut
Viikon luontokuva – Pensastasku

Kuva: Heikki Junnila Pensastasku pesii Euroopassa ja Aasiassa, ja talvehtii Afrikassa. Suomessa se pesii koko maassa. Pesimäkantamme suuruus on
Ajoneuvojen huolto- ja korjaamopalveluja nopeasti ja vaivattomasti

”Hienoa kun voi autohuollon ja korjaamisen jättää asiantuntijoiden haltuun! GS-huollossa on erinomainen asiakaspalvelu, hinnat edulliset ja asiantuntemus huippuluokkaa.
Cafe Wäinö – lounas 25.9 – 29.9

Lounaslista HUOM! MEILLÄ EI OLE VARSINAISTA LOUNASAIKAA ,RUOKAA TARJOILLAAN ALKAEN 10.30 KAHVILAN SULKEMISEEN SAAKKA.JOTAIN ON AINA TARJOLLA maanantai KUKKAKAALIKEITTO L
Turkulaista veneilyn asiantuntemusta

Linder venemallisto nähtävänä myymälässämme, tule tutustumaan! Myös Mercury moottorit ja kumiveneet! Botski Oy, Nuppulantie 11 Turku, www.botski.fi puh. 02-2390 811
Viikon luontokuva -Järripeippo

Kuva: Heikki Junnila Järripeipon voi nähdä nyt muutolla ja lintujen ruokintapaikalla – välillä talvellakin lintulaudalla, vaikka lähes koko järrin
Ratkaisevasti parempi ilmalämpöpumppu!

Hyvällä sykkeellä jäähdytys ja lämmitystekniikka, ilmalämpöpumput toimistoihin, serveri- ja ATK-tiloihin, varastoihin, halleihin jne.
Viikon luontokuva – Hippiäinen

Kuva: Heikki Junnila Hippiäinen on Suomen ja koko Euroopan pienikokoisin lintu: sen pituus on vain noin 8,5–9,5 cm. Hippiäisen ruumis
Viikon luontokuva – Käpytikka

Kuva: Heikki Junnila Täysikasvuisen käpytikan pituus on 23–26 senttimetriä ja siipien kärkiväli 38–44 senttimetriä. Se painaa noin 70–105 grammaa.
Bistro – rentoa menoa Turussa

Lounasta joka arkipäivä Tarjoamme monipuolisen, itse valmistetun lounaan joka arkipäivä kello 10.30–14. Kaikki lounaat sisältävät jälkiruuan ja kahvin tai teen.
Kun etsit yrityksellesi toimitilaa

Viikon luontokuva -Pajusirkku

Kuva: Heikki Junnila Pienehkö sirkku, jonka koiraalla mustavalkoinen pää ja ruosteenruskean- ja mustankirjava selkäpuoli. Naaras muistuttaa pikkusirkkua. Pituus 13,5–15,5
Yrityskyläs -Susanna Skog Impivaaran uimahallin kahvio

Impivaaran uimahallin kahvio on paljon muuta kuin pelkkä kahvio Liikuntaa, hyvää terveyttä sekä nautinnollisia ruokahetkiä. Nämä nousivat ajatuksissani pintaan
Viikon luontokuva -Merimetso

Kuva: Heikki Junnila Merimetso (Phalacrocorax carbo) on iso, musta lintulaji, joka kuuluu merimetsojen heimoon. Merimetso yleistyi Suomessa uudelleen 2000-luvun
Viikon luontokuva – Kurki

Kuva: Heikki Junnila Kurki pesii Euroopan ja Länsi-Aasian pohjoisosissa. Suomen kurkikanta on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2004
Viikon luontokuva – Neitoperhonen

Kuva: Heikki Junnila Neitoperhonen on Suomessa tulokaslaji, joka on vasta 1960-luvulta lähtien alkanut esiintyä maassa. Pitkään satunnaisesti tavattu harvinainen
Viikon luontokuva -Punarinta

Kuva: Heikki Junnila Punarinta on värikäs, hyvin kaunis ja palleromainen pikkulintu. Sen palleromaista muotoa korostaa lyhyt pyrstö, jota se
Viikon luontokuva -Kuusitiainen

Kuva: Heikki Junnila Kuusitiainen (Periparus ater) on Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Pohjois-Aasiassa aina Japaniin saakka esiintyvä tiaisten heimoon kuuluva lintulaji.
Maittavaa lounasta noutopöydästä

Viikon luontokuva – Hiirihaukka

Kuva: Heikki Junnila Hiirihaukka on 48–56 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 110–130 cm. Sillä on leveät siivet,
Luotettava kauppakumppani Raisiossa Tuotekadulla. Yli 100 vaihtoautoa.

Asiantuntevaa asiakaspalvelua, tervetuloa! Valta-Auto Raisio Oy Tuotekatu 8, 21200 Raisio (02) 437 1214 ma-pe 9:00–18:00 la 10:00–14:00 su suljettu
Viikon luontokuva – Puukiipijä

Kuva: Heikki Junnila Puukiipijän voi tavata poikki Euroopan ja Aasian, Irlannista Japaniin ulottuvalla alueella. Se pesii miltei koko Euroopassa,
Veteraanipäivä 27.4. Syvä KIITOS!

VETERAANIN ILTAHUUTO Sanat ja sävel Kalervo Hämäläinen (1917–2015) Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka
Viikon luontokuva – Keisarinviitta

Kuva: Heikki Junnila Keisarinviitta on pääsääntöisesti Etelä-Suomen laji, kannan painottuessa voimakkaimmin Kaakkois-Suomeen. Vielä kymmenen vuotta sitten laji oli paikallinen
Yrityskyläs Haunisis -Raimo Oksanen Auto Baijeri

Paimion Ramin tie isonkirkon kautta palvelemaan autonostajia suurella sydämellä Olen tuntenut Raimon jo vuosikymmeniä ja poikkesin kahville Raision Haunisiin.
Yrityskyläs -Torikaffel Mika Wikström Otava-kahvilat

Kävelen kohta valmiilla Turun torilla, pikkuhiljaa uusittu tori herää taas henkiin. Ostan tutulta myyjältä perunaa ja sipulia sekä vaihdan
Viikon luontokuva – Mustarastas

kuva: Heikki Junnila Mustarastas pesii rehevissä metsissä, mutta myös ihmisen läheisyydessä puistoissa ja pihoissa. Kannan kasvettua mustarastas on siirtynyt rehevimmistä
Viikon luontokuva – Leppälintu

Kuva: Heikki Junnila Koiras laulaa aktiivisesti toukokuussa, usein puun latvassa. Laulaa usein myös yöllä. Laulu on kirkas säe, jota
Viikon luontokuva – Haapana

Kuva: Heikki Junnila Haapana on keskikokoinen, ohut- ja lyhytkaulainen, pyöreäpäinen ja korkeaotsainen sorsalintu. Sen nokka on lyhyt, vaalean siniharmaa
Neste Lieto – lounaal tai kaffel! Lounaslista 25.9 – 1.10

KEITTIÖMME PALVELEE ARKISIN KLO 10:30-19:00, NOUTOPÖYTÄ KLO 15:00 ASTI, JONKA JÄLKEEN LOUNASRUOKIEN TARJOILU JATKUU ANNOKSINA KEITTIÖSTÄ
Viikon luontokuva – Isoapollo

Kuva: Heikki Junnila Isoapollo eli apollo on hyvin iso valkoinen perhonen. Siipien kärkiväli on 62–94 mm. Naaras on koirasta
Me katsastetan miälelläs sun autos!

Kurva K1 piha ni hoiretan tämä katsastushomma hymysuupiäles ilosesti samantiän pois. Jos sää haluat viäl lisätiaroi, käy kotisivull www.k1katsastajat.fi, tilaa
Cafe Sirius tarjous

Tervetuloa kauneushoitolaan. Levähdä arjen keskellä.

Tarjoamme sinulle hoitohetken, joka tarkoittaa levähdystä arjen kiireiden keskellä. Meiltä saat täyteainehoidot, hampaiden laservalkaisun, laserhoidot, kasvohoidot, hieronnan, jalkahoidot.
Avataan päivitettynä 1.11
Panimoravintola Koulu kutsuu juhlimaan ja kokoustamaan

Tervetuloa juhlimaan ja kokoustamaan Panimoravintola Koulun juhlaviin tiloihin. Koulun tunnelmallisten puitteiden lisäksi tarjoamme juhlille ainutlaatuiset oluet, viinit, sekä herkullisia