Viikon luontokuva -Orava
Kuva: Heikki Junnila Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa. Aikuinen orava painaa keskimäärin noin 300 grammaa ja on
Kuva: Heikki Junnila Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa. Aikuinen orava painaa keskimäärin noin 300 grammaa ja on
Välipäivinä voi suunnata vaikka liikuntahalleihin. Katso lisätiedot: Liikuntahallit Uudenvuodenaattona 31.12. Impivaaran uimahalli on avoinna klo 9-17 ja Petreliuksen uimahalli klo 10-14.30. Parkin
Jouluruno 2022 Pakkasyönä tähdet taivaan loistaa. Piilostansa jänö esiin hiipii. Pihapuissa tuttu tuoksu toistaa. Kuorta omenapuun jyrsii, riipii. Outo
Aulis Kotaviita – surusilmä ja ilopilleri Aulis Kotaviita on viihdyttänyt yleisöä jo kahdeksalla vuosikymmenellä. Muhkeaääninen basso liittyi Niinisalon varuskuntasoittokuntaan
Turun kaupunki osallistuu Ukrainan toiveesta kampanjaan, jossa tunnetuista nähtävyyksistä kautta maailman sammutetaan valaistus samaan aikaan minuutiksi. Kampanjalla muistutetaan, että
Kuva: Heikki Junnila Tuulihaukka on pienikokoinen haukka, jolla on pitkät siivet ja pitkä pyrstö. Pituus on 32–35 cm ja siipiväli
Perinteinen joulurauhan julistus kaikuu tänäkin vuonna Brinkkalan talon parvekkeelta jouluaattona 24.12. klo 12. Kahden edellisen vuoden aikana poikkeusjärjestelyin toteutetun
Ei mikään kausityöläinen Näinä aikoina, kun nurkissa vilisee pieniä punapipoisia hahmoja, jotka vakoilevat varsinkin lasten kiltteystasoa ja pitävät yllä kyseenalaista
Taas kutsuu joulupöytä. Ylensyöminen voi pahimmillaan johtaa esimerkiksi sappikivikohtaukseen. Yleisempää on jonkinasteinen närästys, ummetus, suolistovaivat ja huono olo. Jos nälkää
On monia hyviä syitä käydä kävelyllä silloin tällöin, tässä on joitain niistä: 1. Verenkierto paranee. 2. Parannat mahdollisuuksiasi nukkua