Kuva: Heikki Junnila
Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) on rantaniittyjen yllä ääntelevä kahlaajalintu, joka tunnetaan paremmin äänensä kuin ulkonäkönsä perusteella. Tunnetuin ääni syntyy linnun pyrstösulista, kun taivaanvuohi soidinlennollaan syöksyy maata kohti korkealla pellon yläpuolella.
Taivaanvuohi on 23–28 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 39–45 senttimetriä. Sillä on pitkä, noin 7 senttimetrin pituinen nokka. Taivaanvuohella on lyhyet jalat ja se on ruumiinmuodoltaan pullea. Taivaanvuohi on yleisväritykseltään ruskeankirjava. Selässä sillä on vaaleita pitkittäisjuovia. Eroina heinäkurppaan taivaanvuohella on valkoinen vatsa sekä leveä ja vaalea siiven takareuna. Päässä on vaalea keskijuova erona jänkäkurppaan verrattuna.
Soidinlennossa taivaanvuohen jäykät uloimmat pyrstösulat värisevät linnun syöksyessä alas synnyttäen ilmanvastuksen voimasta mäkättävän ”mähähähä…” -äänen. Toinen soidinääni on pitkä ”tik-kot-tik-kot…” -sarja. Paetessa taivaanvuohi päästää voimakkaan ”ätsh”-äänen.
Taivaanvuohia pesii Kanadassa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Islannissa ja muualla Pohjois-Euroopassa sekä Veneäjällä. Taivaanvuohi on muuttolintu, joka talvehtii etelässä, Euroopan linnut Etelä-Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Taivaanvuohet saapuvat maaliskuun lopulla ja huhtikuussa, ja lähtevät syysmuutolle heinäkuussa. Vetisillä rantaniityillä voi parhaaseen muuttoaikaan elokuussa tavata kymmenien yksilöiden hajanaisia parvia. Syysmuutto päättyy vähitellen loka–marraskuun aikana, ja muutamia yksilöitä voi jäädä yrittämään talvehtimista sulana pysyviin ojiin ja viemärien suistoihin.
EU:n alueella pesii lähes miljoona paria, joista koko Suomessa noin 100 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 5,4–7,5 miljoonaa paria.
Taivaanvuohi pesii kosteikoilla, soilla ja järvien luhtaniityillä. Naaras munii huhti-toukokuussa, ja joskus toisen kerran kesä-heinäkuussa, 4 munaa, joita se hautoo 18–21 vuorokautta. Molemmat emot osallistuvat poikasten hoitoon.
Taivaanvuohi syö lieroja, nilviäisiä ja muita pikkueläimiä, sekä myös kasvinosia ja siemeniä.
Avainsanat: #kesä
Viikon luontokuva -Merikihu
Kuva: Heikki Junnila Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä. Talveksi
Viikon luontokuva -Pohjansirkku
Kuva: Heikki Junnila Pohjansirkku (Emberiza rustica) on varpuslintu, joka kuuluu sirkkujen heimoon. Kooltaan ja muodoltaan tyypillinen sirkku. Kupeilla punaruskeaa
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten
Viikon luontokuva -Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa
