Kuva: Heikki Junnila
Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta lintu on saanut suomenkielisen nimensäkin.
Kyhmyjoutsen on 145–160 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli 210–240 cm. Seisovan linnun pää ulottuu 1,2 m:n korkeuteen. Koiras on suurempi kuin naaras. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, se voi painaa yli 15 kg.
Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan oranssi ja kyhmy musta. Koiras on hieman isompi kuin naaras, ja sen kyhmy on myös suhteessa isompi, muuten sukupuolet muistuttavat toisiaan. Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa, eikä siinä ole samanlaista kyhmyä kuin aikuisilla linnuilla. Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti kaarella, kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana. Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.
Kyhmyjoutsen on peräisin Länsi-Aasian arovesistöistä, josta se on luontaisesti levinnyt Euroopan lauhkeille alueille. Lajin levittäytymishistoriaa on kuitenkin vaikea tutkia, sillä sitä on koristeellisen ulkomuodon ja maukkaan lihan vuoksi pidetty kasvattina jo varsin pitkään. Perinteisesti sitä on pidetty Eurooppaan tuotuna vieraslajina, mutta vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan Britteinsaarilta ja Alankomaista on löydetty fossiileja ja subfossiileja, jotka osoittavat lajin eläneen kyseisillä alueilla yhtäjaksoisesti koko jääkauden jälkeisen ajan, eli noin 11 000 vuotta. Itämeren alueelta löytöjä on vähemmän, mutta niiden perusteella tiedetään kuitenkin kyhmyjoutsenen eläneen Tanskassa, Ruotsissa ja Puolassa jo kivikaudella.
Kyhmyjoutsenen tärkeimpiä pesimäalueita ovat lammet, järvet ja merenlahtien sekä saariston matalat rantavedet. Kyhmyjoutsenet syövät siemeniä, varsia, lehtiä ja vesikasvien juuria sekä joskus hyönteisiä, etanoita, matoja, nuijapäitä ja pieniä kaloja.
Kyhmyjoutsen aloittaa lisääntymisen noin neljävuotiaana. Ne ovat pariuskollisia ja usein myös pesäpaikkauskollisia. Saaristomerellä tavataan pieniä muutaman parin yhdyskuntia samalla luodolla. Kyhmyjoutsenen pesä on korkea keko, jonka ne rakentavat tavallisesti ruovikon reunaan tai meren luodolle. Munia munitaan parin päivän välein keskimäärin neljä kappaletta. Usein joutsenilla tavataan nykyisin suuriakin pesueita joissa voi olla jopa yli 10 poikasta. Naaras hautoo munia noin 36 päivää, ja poikaset ovat lentokykyisiä 120–150 päivän iässä. Ne syövät ensimmäisen kuukauden ajan vedessä eläviä selkärangattomia. Pitkä lentokyvyttömyysaika rajoittaa kyhmyjoutsenen leviämistä Suomessa, koska poikasten täytyy olla lentokykyisiä ennen kuin vesistöt jäätyvät. Molemmat vanhemmat hoitavat pesää ja suojelevat poikasia, ja perheiden näkee usein idyllisesti ruokailevan yhdessä.
Kuten laulujoutsenetkin, on kyhmyjoutsen aggressiivinen muita lintuja kohtaan. Pesää ja poikasiaan kyhmyjoutsenet suojelevat sähisemällä ja käyttäytyen uhkailevasti, mihin liittyy myös siipien pullistaminen ”purjeeksi”. Kyhmyjoutsenen aggressiivinen käytös muita lintuja kohtaan ja pesimäkannan nopea kasvu on herättänyt keskustelua sen metsästämisen sallimisesta. Joutsenkantaa kuitenkin säätelevät luontaisesti ankarat jäätalvet, ja pesivä kyhmyjoutsenpariskunta tarjoaa aggressiivisuudellaan suojaa myös muille linnuille.
Vanhin suomalainen rengastettu kyhmyjoutsen on ollut vähintään 20 vuotta 5 kuukautta 8 päivää vanha. Euroopan vanhin oli vähintään 28 vuotta 10 kuukautta vanha Britteinsaarilla rengastettu lintu.
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten
Viikon luontokuva -Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa
Viikon luontokuva -Mustaviklo
Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
