Kuva: Heikki Junnila
Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktiksella alueella.
Pikkukultasiipi on maailman pohjoisimpia päiväperhosia. Suomessa levinneisyysalue on kaksiosainen. Kultasiipeä tavataan Ahvenanmaalta ja etelärannikolta pohjoista kohti vähitellen harvinaistuvana suunnilleen Tornio–Oulu–Kajaani-linjalle saakka sekä uudelleen Pohjois-Lapissa. Keski-Lapista laji puuttuu. Syynä tähän saattaa olla kesän pituus: Etelä- ja Keski-Suomessa jälkimmäisen sukupolven tuottamat toukat ennättävät talvehtimisvaiheeseen ja toisaalta Pohjois-Lapissa ainoan sukupolven jälkikasvu on sopivassa vaiheessa syksyn tullen. Sen sijaan näiden alueiden välillä toukat olisivat talvehtimisen kannalta sopimattomassa kasvuvaiheessa eikä talvehtiminen onnistu.
Lentoaika on levinneisyysalueen eteläisimmissä osissa helmi-maaliskuusta alkaen ja pohjoisempana, kuten Suomessa, toukokuusta alkaen kahtena tai useampana sukupolvena. Aivan pohjoisessa, kuten alalaji Lycaena phlaeas polaris, vain yhtenä sukupolvena kesä-heinäkuussa. Etelässä lentoaika voi jatkua marraskuuhun saakka.
Pikkukultasiiven elinympäristöä ovat niityt, pientareet, puutarhat, metsänaukeat, kalliot ja rannat. Se on paikkauskollinen ja vaatii 1–2 hehtaarin suuruisen, perhosille sopivan alueen, jotta populaatio pysyy elinvoimaisena. Perhoset lentelevät ahkerasti käyden kukilla ja koiraat etsivät naaraita sekä lennellen että tähystäen korkealla paikalla istuen. Perhoset lepäävät usein maassa siivet osittain avattuina ja varsinkin avoimessa maastossa voivat kerääntyä iltaisin ryhmiksi yöpymään.
Naaras munii munat yksitellen tai pareittain ravintokasvien lehdille ja ne kuoriutuvat 4–10 päivää myöhemmin. Kesällä toukka on täysikasvuinen jo 2–3 päivää myöhemmin, mutta syksyllä kehitys on hitaampaa. ja laji talvehtii toukkana. Keväällä talvehtinut toukka kasvaa noin kuukauden ajan ennen koteloitumistaan. Kotelovaihe kestää 1–3 viikkoa. Toukkia on kerrotaan tavatun myös muurahaispesistä.
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
Viikon luontokuva Punakuiri
Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.
Viikon luontokuva -Suosirri
Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun
Viikon luontokuva -Metsäviklo
Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji
Viikon luontokuva -Nokkosperhonen
Kuva: Heikki Junnila Nokkosperhonen on tyypillinen kulttuuriympäristöjen perhonen, se elää pihapiireissä, puutarhoissa ja istutusten lähettyvillä. Keväällä talvehtineet naaraat munivat munat,
Viikon luontokuva -hopeatäpläperhonen
Kuva: Heikki Junnila Yleinen perhonen, jonka esiintymisalue kattaa jokseenkin koko Euroopan Välimeren saaria lukuun ottamatta ja jatkuu idässä Aasian poikki