Viikon turkulainen Olli A Manni

 

Kaupunkineuvos Ollille kortti käy

Turun kaupunki ei usein ole hakenut kaupunkineuvoksen nimeä ja arvoa luottamushenkilöilleen. Viimeksi tämän statuksen sai Heikki Löyttyniemi, jonka  arvonimikirjeen allekirjoitti presidentti Mauno Koivisto. Tänä keväänä kunnianosoitus tuli presidentti Alexander Stubbin avoimen kirjeen myötä Olli A. Mannille, jolla on takanaan jo 47 vuotta tehtäviä turkulaisten yhteisten asioiden hoitamiseesa. Manni aloitti varavaltuutettuna vuonna 1977, eteni kaupunginhallittukseen 2001 ja sen puheenjohtajaksi  vuonna 2015. Hän on toiminut kymmenkunnan kaupungin kokonaan tai osittain omistaman yhtiiön hallituksessa, painavimpana ehkä Turun Seudun Jätehuollon hallituksen puheenjohtajuus. Mannin vahvuuksiksi politiikassa kerrotaan neuvottelutaidot, kyky pysyä ystävällisissä väleissä myös poliittisen kentän toista laitaa edustavien vääntäjien kanssa.
 Turun läänin Koskelta Turun yliopistoon opiskelemaan tulleen Mannin koulutus ei ole poliitikolle tavanomaisin: hän opiskeli peräti viittätoista ainetta, pääaineena kemia. Lisäksi palettiin kuuluivat muun muassa poliittinen historia, sosiaalipolitiikka ja tiedotusoppi. ”Eihän tämmöistä aineyhdistelmää ole kellään” sanottiin tiedekunnassa, kun Manni haki lopputodistustaan.  Opinnot viivästyivät paitsi opiskelijapolitiikan, myös korttipelin takia. Manni innostui bridgestä niin paljon, että päätyi lajin suurmestariksi ja Suomen Bridge-liiton puheenjohtajaksi.

Avainsanat: #historia #politiikka

Viikon turkulainen Jukka Hyönä

  Hyönä tietää,  mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.

Lue lisää

Viikon turkulainen Alisa Launonen

  Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi

Lue lisää

Viikon turkulainen Sven Olof Hassel

  Hassel on peltipoliisien isä  Majakkarannan  kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof

Lue lisää

Viikon turkulainen Mika Lamppu

  Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa  yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset