Kuva: Heikki Junnila
Paikoitellen Etelä-Suomessa pesivä läntinen alalaji caryocatactes eroaa siperialaisesta alalajista macrorhynchos nokan muodon perusteella: siperialaisen linnun nokka on kapeampi ja pidempi. Siperialainen alalaji pesii harvinaisena mutta pysyvänä kantana Punkaharjulla, eikä se pesi ilmeisesti muualla Suomessa. Muualla maassa käyvät vaeltajat palaavat keväällä Venäjälle. Suomen pesimäkanta koostuu pääasiassa läntisen alalajin linnuista, ja on kooltaan noin 1 800 paria, joista valtaosa elää Lounais-Suomen tammi- ja pähkinäpensasvyöhykkeellä. Kanta on vahva eritoten Lohjan-Karjaan seudulla.
Siperialaiset pähkinähakit voivat lähteä hyvän pesimäkauden jälkeen länteen suuntautuvalle vaellukselle, jolloin niitä tavataan Suomessakin tuhansittain. Vaellus alkaa heinäkuun lopulla, ja eniten vaeltajia tavataan elokuun lopusta syyskuun alkuun. Linnut löytävät erehtymättömästi sembramännyt, joiden siemenet ovat niiden pääravintoa. Pähkinähakit syövät myös esimerkiksi omenia, pähkinöitä ja lintulautojen antimia. Osa vaeltajista jatkaa matkaansa Ruotsiin ja Norjaan, joista ne palaavat talven ja kevään kuluessa takaisin itään.
Pähkinähakin pituus on 32–35 senttimetriä, siipien kärkiväli 52–58 senttimetriä ja paino 140–190 grammaa. Linnun vartalon höyhenpeite on suklaanruskea, ja siinä on vaaleita selvärajaisia pilkkuja. Siivet ja pyrstö ovat tummat, minkä lisäksi siivissä on sinivihreä metallinkiilto. Pyrstösulkien kärjet ovat leveälti valkoiset, ja myös alaperä on valkoinen.
Linnun tyypillinen ääni on varismainen mutta hiljaisempi rääkynä, jota närhi saattaa joskus matkia erehdyttävästi. Laulu on hiljaista, närhimäistä tai harakkamaista kitinää ja narinaa.
Pähkinähakin pesä on havupuussa, tavallisimmin kuusessa. Se muistuttaa närhen pesää. Muninta alkaa huhtikuussa, ja naaras munii 2–5 munaa, joita molemmat emot hautovat, mutta naaras kuitenkin enemmän. Haudonta kestää 18–19 vuorokautta. Poikaset ovat lentokykyisiä 3–4 viikon ikäisinä, ja emot huolehtivat niistä vielä viikkojen, jopa kuukausien ajan.
Pähkinähakki on lähes kaikkiruokainen. Syksyllä niiden tärkeintä ravintoa on hasselpähkinät, ja ne varastoivat suuria määriä pähkinöitä sammalikkoon talven varalle. Siperialaiset pähkinähakit syövät enimmäkseen sembramännyn siemeniä, ja niiden nokka on sopeutunut avaamaan käpysuomuja, ollen täten pidempi ja kapeampi kuin läntisen alalajin pähkinöiden särkemiseen erikoistunut nokka. Lintu syö myös muiden havupuiden, etenkin kuusen ja viljeltyjen makedonianmäntyjen siemeniä. Pähkinähakille kelpaa myös selkärangattomat, marjat, hedelmät, jätteet, lintulautojen tarjonta sekä silloin tällöin pienet selkärankaiset.
Vanhin rengastettu suomalainen pähkinähakki on ollut 21 vuoden, 2 kuukauden ja 1 päivän ikäinen.
Lähde: Wikipedia
Avainsanat: #syksy
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
Viikon luontokuva -Tilhi
Kuva: Heikki Junnila Tilhi on tanakka, kottaraisen kokoinen lintu. Sen pituus on 18–20 senttimetriä ja siipiväli 32–36 senttimetriä. Paino on
Viikon luontokuva -Pyy
Kuva: Heikki Junnila Pyy on pieni kyyhkyn kokoinen metsäkanalintu. Se on noin 34–39 cm pitkä ja painaa noin 250–450 grammaa.
Viikon luontokuva -Viherpeippo
Kuva: Heikki Junnila Viherpeippo pesii metsiköissä ja puistoissa ja se on hyvin sopeutunut kulttuurimaisemaan ja hyötyy selvästi talviruokinnasta. Pesiviä pareja
Viikon luontokuva -Harakka
Kuva: Heikki Junnila Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä
