Kuva: Heikki Junnila
Täysikasvuisen käpytikan pituus on 23–26 senttimetriä ja siipien kärkiväli 38–44 senttimetriä. Se painaa noin 70–105 grammaa.
Käpytikka pesii kaikenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti havumetsiä, mutta pesii myös lehtimetsissä, isoissa puistoissa ja villiintyneissä puutarhoissa. Se ei ole riippuvainen lahopuusta toisin kuin useat muut tikkalajit.
Käpytikalla on valkoinen vatsa, joka rajoittuu jyrkästi punaiseen alaperään. Sen kupeet ovat viiruttomat ja hartioissa isot valkoiset laikut. Siipisulat ovat valkoisia poikkiraitoja lukuun ottamatta mustat. Vanhalla koiraalla on punainen laikku takaraivolla, mutta naaraalla päälaki on kokonaan musta. Nuorilla yksilöillä, varsinkin koirailla, päälaki on kokonaan punainen. Pohjois-Afrikassa elävällä numidus-alalajilla punainen alaperä jatkuu vatsan puolelle, ja niillä on punainen rinta, jossa on mustia laikkuja.
Vanhin tavattu suomalainen rengastettu käpytikka on ollut 12 vuotta, 10 kuukautta ja 7 päivää vanha.
Käpytikan pääravintoa ovat syyskesästä myöhäiseen kevääseen havupuiden siemenet. Se kiilaa kävyn puunkoloon ja naputtelee siemenet esiin. Puun alle kertyy runsaasti siemenistä tyhjennettyjä käpyjä. Kesäisin käpytikka syö hyönteisiä ja niiden toukkia. Se voi syödä myös marjoja ja ryöstää muiden lintujen munia ja poikasia. Talvisin käpytikka voi käydä ruokintapaikoilla syömässä talia ja siemeniä.
Huhti–toukokuussa tikkapari hakkaa pesäkolon lahoon haapaan, koivuun tai leppään. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–7 valkoista munaa. Emot hautovat munia 10–12 vuorokautta ja ruokkivat poikasia pesään 21–25 vuorokautta.
Käpytikan kutsuääni on lyhyt, voimakas ja terävä 
”kjik”?. Sen soidinrummutus on terävä, loppua kohti vaimeneva ja lyhyempi kuin muilla suomalaisilla tikoilla. Se toistaa tämän noin yhden tai kahden sekunnin sarjan viidestä kymmeneen kertaa minuutissa. Käpytikka rummuttaa kuivien oksien lisäksi myös tolppien metallisuojuksia, lampunkupuja ja muita paikkoja, jotka antavat hyvän kaikupohjan. Hermostuneena käpytikka päästää karhean ja käheän ”kji-krä-krä-krä-krä”-sarjan.
Avainsanat: #talvi
Viikon luontokuva -hopeatäpläperhonen
Kuva: Heikki Junnila Yleinen perhonen, jonka esiintymisalue kattaa jokseenkin koko Euroopan Välimeren saaria lukuun ottamatta ja jatkuu idässä Aasian poikki
Viikon luontokuva -Pikkukuovi
Kuva: Heikki Junnila Pikkukuovi on muuttolintu, joka muuttaa talveksi Afrikan, Etelä-Amerikan, eteläisen Pohjois-Amerikan sekä eteläisen Aasian ja Australaasiaan rannikoille. Pesimisajan
Viikon luontokuva -Selkälokki
Kuva: Heikki Junnila Selkälokki on lähes harmaalokin kokoinen, mutta sen siivet ja selkä ovat mustat sekä pää, kaula, rinta ja
Viikon luontokuva -Nuolihaukka
Kuva: Heikki Junnila Nuolihaukka (Falco subbuteo) on jalohaukkoihin kuuluva pieni, nopea petolintu. Nuolihaukka pesii Euraasiassa, Kamtšatkaa ja Japania myöten. Euroopan
Viikon luontokuva. -Liro
Kuva: Heikki Junnila Liro (Tringa glareola) on pieni kahlaaja Liro kuuluu koko Suomen linnustoon, mutta pesimäaikana sen tapaa varmimmin Pohjois-
Viikon luontokuva -Harmaasorsa
Kuva: Heikki Junnila Harmaasorsa (Mareca strepera, syn. Anas strepera) on harmaan sävyinen sorsalintu. Suomessa harmaasorsa esiintyy levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Suomen ensimmäinen
