Viikon luontokuva -Ampuhaukka

Kuva: Heikki Junnila

Ampuhaukka (Falco columbarius) on jalohaukkoihin kuuluva pieni petolintu.

Laji elää karuilla ja paljailla tunturialueilla pohjoisessa. Etelä- ja Keski-Suomen harva kanta pesii soilla ja mäntyvaltaisilla alueilla, usein myös järvien pienissä saarissa. Ampuhaukka saalistaa avomailla, kuten pelloilla, soilla ja hakkuuaukeilla. Se pesii vanhoihin linnunpesiin puihin, kalliojyrkänteille tai maahan.

Ampuhaukan pituus on 28–30 cm, paino 150–260 g ja siipien kärkiväli 50–65 cm. Naaras on huomattavasti koirasta kookkaampi. Naaraiden keskipaino on noin 230 g ja koiraiden noin 165 g.

Koiras on selkäpuolelta tumman siniharmaa ja vatsapuolelta punaruskea. Naaraat ja nuoret linnut puolestaan ovat selkäpuolelta punaruskeita ja vatsasta valkoisia tummin pilkuin. Siivet ovat lyhyet ja tyvestä leveät. Ääni on kireä, vaikertava ”kie kie kie”.

Jalohaukkojen tapaan ampuhaukkakaan ei itse rakenna pesää. Se ainoastaan raapii johonkin sopivaan alustaan sen verran kuoppaa, että munat pysyvät paikoillaan. Pesäpaikka voi olla toisten lintujen, kuten variksen, piekanan tai jopa kotkan vanha pesä. Varsinkin pohjoisessa pesä voi olla myös kalliojyrkänteellä, tai suuren suon keskelle turvemättääseen raavittu kuoppa. Ampuhaukka munii alkukesästä 3–5 punaruskeapilkullista munaa, ja hautomisaika on noin 30 vuorokautta. Kumpikin sukupuoli hautoo, mutta naaras pääasiassa. Sukukypsä 1-vuotiaana.

Ampuhaukka saalistaa pääasiassa lintuja, varpuslintuja rastaan kokoisiin asti ja pieniä kahlaajia. Se syö lepakoita ja matelijoita. Sille kelpaavat myös pikkujyrsijät ja suuret hyönteiset kuten sudenkorennot.

Vanhin suomalainen rengastettu ampuhaukka on ollut 10 vuotta 7 kuukautta 20 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut brittiläinen 12 vuoden 8 kuukauden ikäinen yksilö.

Viikon luontokuva -Mustaviklo

Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,

Lue lisää

Viikon luontokuva -Punajalkaviklo

Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä

Lue lisää

Viikon luontokuva Punakuiri

Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.

Lue lisää

Viikon luontokuva -Suosirri

Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun

Lue lisää

Viikon luontokuva -Metsäviklo

Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji

Lue lisää

Viikon luontokuva -Pikkukultasiipi

Kuva: Heikki Junnila Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktiksella

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset