Kuva: Heikki Junnila
Peltopyy eli vanhoilta nimiltään turkinpyy ja peltokana (Perdix perdix) on fasaanin sukuinen kanalintulaji.
Peltopyy on tanakka kanalintu, jonka selkäpuoli on ruskeankirjava, vatsapuoli harmahtava. Naama on oranssinsävyinen. Nuori lintu on kauttaaltaan ruskea, kunnes alkusyksyllä sulkii vanhan linnun pukuun. Laulua kuulee varsinkin kevätöisin. Se on lyhyt, terävä kirkaisu, jota kummatkin sukupuolet voivat esittää. Peltopyy on melko utelias, mutta se yleensä välttelee ihmisasutuksia. Joskus sitä tavataan myös pihapiireissä, mutta ei tiiviisti asutuissa paikoissa, kuten (suur)kaupungeissa.
Peltopyyn pituus on keskimäärin 29–35 cm, siipien kärkiväli 52–57 cm, paino 350–450 g.
Peltopyitä tavataan liki koko Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Se on levinnyt istutettuna myös Pohjois-Amerikkaan. Suomessa peltopyitä pesii 9 000–20 000 paria, ja laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Se esiintyy Suomessa harvalukuisena länsi- ja etelärannikolla. Euroopassa peltopyitä pesii 1,7–3 miljoonaa paria.
Pesä on maassa, tavallisesti pellon pientareella korkean heinikon suojassa. Peltopyy tekee 10–29 munaa maahan rakentamaansa pesään. Haudonta-aika on noin 25 päivää, vain naaras hautoo. Poikaset ovat pesäpakoisia joten ne lentävät tyydyttävästi jo 2-viikkoisina.
Peltopyyn pääravintoa ovat siemenet, mutta varsinkin poikaset syövät hyönteisiä proteiininlähteenä. Peltopyy käy säännöllisesti ruokintapaikoilla.
Vanhin suomalainen rengastettu peltopyy on ollut vähintään 3 vuotta 6 kuukautta 7 päivää vanha.
_____________________________________________________________________________________
Viikon luontokuva -Sepelkyyhky
Kuva: Heikki JUNNILA Sepelkyyhky (Columba palumbus) on Suomen suurin kyyhkylaji. Vanhastaan lintua on kutsuttu myös toukomettiseksi. Suomessa levinneisyysalue ulottuu eteläisimmästä
Viikon luontokuva -Minkki
Kuva: Heikki Junnila Villiminkit ovat pääasiassa yö- ja hämäräeläimiä. Tarhasta karanneet minkit taas liikkuvat yleensä päivisin. Vuorokausirytmiin vaikuttaa kuitenkin suuresti
Viikon luontokuva -Kyhmyjoutsen
Kuva: Heikki Junnila Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta
Viikon luontokuva. -Merilokki
Kuva: Heikki Junnila Merilokki (Larus marinus) on suurin lokkilaji maailmassa, ja se pesii myös Suomessa. Aikuisen merilokin pää ja vartalo
Viikon luontokuva -Ampuhaukka
Kuva: Heikki Junnila Ampuhaukka (Falco columbarius) on jalohaukkoihin kuuluva pieni petolintu. Laji elää karuilla ja paljailla tunturialueilla pohjoisessa. Etelä- ja
Viikon luontokuva – Pikkukäpylintu
Kuva: Heikki Junnila Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) on kuusensiemeniin erikoistunut varpuslintu. Pikkukäpylinnun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 16–19 cm, koiras on