Kuva: Heikki Junnila
Punakettu on kettujen suvun (Vulpes) kookkain laji, tosin kettujen koon alueellinen vaihtelu on todella suurta. Täysikasvuisen ketun pituus ilman häntää vaihtelee välillä 45–90 senttimetriä; tuuhea häntä on 30–55 senttimetriä pitkä. Ketun paino vaihtelee viidestä kilosta kymmeneen kiloon. Urokset ovat kookkaampia ja syksyisin ketut painavat enemmän koska niille on kertynyt rasvaa talven varalle. Suomessa ketun keskipaino on 5–8 kilogrammaa.
Väriltään kettu on tavallisesti punaruskea punakettu; sävy voi vaihdella vaalean kellanruskeasta hyvinkin syvänpunaiseen. Sillä on valkoinen tai harmaa vatsanalus sekä tavallisesti mustat korvankärjet ja raajat. Myös hännänpää on tavallisesti valkoinen, ja eläimen kurkussa ja rinnassa voi olla valkeita merkkejä. Luonnossa tavataan muitakin värimuotoja, kuten hopeakettuja (noin 10 % ketuista, varsinkin Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa), joiden sävy vaihtelee hopeanvärisestä lähes mustaan.
Ketut majoittuvat yleensä toisten eläinten, kuten mäyrien, kaivamiin tai luonnon muovaamiin onkaloihin. Tarvittaessa kettu voi kaivaa pesäkolon itsekin. Pesää käyttää usea kettusukupolvi perätysten. Ketulla voi olla reviirillään useita pesiä, joista yhdessä kasvatetaan poikaset ja muita käytetään esimerkiksi ruuan varastoimiseen. Pesät ja niitä yhdistävät käytävät saattavat muodostaa monimutkaisen labyrintin. Ketunpesää ympäröi usein voimakas, pistävä haju.
Kettu on kaikkiruokainen. Ravinto koostuu lähinnä jyrsijöistä, mutta sille kelpaavat myöshyönteiset, kasvit ja raadot. Kettu jahtaa hiiriä, jäniksiä, kanalintuja ja kaloja. Kasveista se syö marjoja ja hedelmiä sekä viljaa. Kettu voi saalistaa myös metsäkauriin tai valkohäntäpeuran vasoja. Kaupungeissa se voi tonkia jätteitä. Ketun tyypillinen saalistustapa on vahtia jyrsijän kololla ja hyökätä salamannopeasti saaliin kimppuun sen tullessa ulos aukosta. Kettu metsästää pääasiassa hämärässä ja öisin.
Kettu on sopeutunut hyvin eloon ihmisten kanssa jopa niin hyvin, että on alettu puhua niin sanotuista ”cityketuista”. Kaupungeissa syntyneet ketut tottuvat ihmisiin eivätkä enää pelkää, minkä vuoksi ne uskaltavat tehdä pesiään entistä lähemmäs ihmisiä. Yhtenä syynä laajaan levinneisyyteen pidetään muun muassa Helsingin villikanikannan kasvua. Ketut harventavat osaltaan kanikantaa, minkä vuoksi kaupungeissa eläviä kettuja pidetään enemmän hyöty- kun haittaeläiminä.
Viikon luontokuva -Kettu
Kuva: Heikki Junnila Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koiraeläin. Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin, sen levinneisyysalue käsittää
Viikon luontokuva -Metsäkauris
Kuva: Heikki Junnila Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten
Viikon luontokuva -Uivelo
Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso
Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
