Se seuraava Niinistö?
Ville Niinistö syntyi Turussa vuonna 1976. Setämies Sauli Niinistö toimi silloin Halikon virkaatekevänä nimismiehenä ja lähti mukaan politiikkaan pari vuotta myöhemmin, kun tuli valituksi Salon kaupunginvaltuustoon 404 äänellä.
Eduskuntaan Ville valittiin tasan 20 vuotta setänsä jälkeen, vihreiden puheenjohtajaksi ja ympäristöministeriksi vuotta ennen kuin Saulista tuli presidentti. Villeä ei useimmiten ole julkisuudessa käsitelty presidentin veljenpoikana, siksi omapäinen ja -polkuinen tämä tukaltaan ja parrankasvultaan tumma nykyinen europarlamentaarikko on.
Villen isä Kari Niinistö on yksi Suomen arvostetuimmista kasvatustieteilijöistä ja luultavasti se henkilö, joka onnistui tyrkkäämään opinnoissaan laiskanpuoleisen velipoikansa sen verran pääsykoekirjojen pariin, että tämä onistui pääsemään Turun yliopistoon, ensin valtiotieteelliseen mutta pian lainopilliseen. Kari opetti Saulille shakin siirrot, mutta aikuisina ei ole yhdessä pelailtu.
Ville Niinistön poliittisesta kunnianimosta emme paljon tiedä. Hän tuntuu viihtyvän Euroopan parlamentissa ja on siellä profiloitunut ympäristöasioiden erikoistuntijana. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettu henkilö voi muistaa, että Niinistö on taustaltaan poliittisen historian tutkija, jonka erityisen mielenkiinnon kohteena oli Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijoiden ajattelutavat Venäjän asemasta maailmassa. Tuollaisen taustan omaavalle henkilölle saattaisi olla kysyntää, kun helmikuussa valittavan presidentin virkavuodet ovat täynnä, Suomen on jälleen arvioitava uudelleen asemaansa Venäjän naapurina ja Pekka Haavisto on lopultakin väsynyt yhä uudelleen kampanjoimaan pääsystä Mäntyniemen isännäksi. Hurjastellaanpa lisää mielikuvituksen siivin. Ehkäpä jossain tulevaisuuden presidentinvaalissa voi vastakkain olla kaksi Niinistön suvun jäsentä, tämä vihreä veikko ja kokoomuksen Porin piirijohtajana ja puolueen viestintäpäällikkönä uransa aloittanut tohtori?
Kuva: www.villeniinisto.fi
Avainsanat: #historia #politiikka
Viikon turkulainen Vesa Vares
Vares on myytinmurtaja Sellaiset historiantutkijat, jotka ovat itse kokeneet sotien ajan, ovat katoava luonnonvara. Onneksi kiinnostus aikakauteen ei ole
Vesa Halonen on on uuden aikakauden pelastaja
Ennenmuinoin Turun palopäällikkö oli aika iso herra. Hän komeili eturivissä prinikat rinnassa, kun palokunta marssi kaupungin läpi juhlavissa paraateissa
Viikon turkulainen Niklas Österlund
Niklas Österlund laastilapion varressa Niklas Österlundilla oli tiistaina hyvä päivä. Naantalissa muurattiin ensi vuonna valmistuvan mahtikokoisen Prisman peruskivi ja
Viikon turkuilainen Paavo Karikko
Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia. Paavo loi pikabaanan Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä
Viikon turkulainen Pehr Johan Gylich
Turun Engelillä on omat pylväät Kun Boråsissa vuonna 1786 syntynyt kauppias ja arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1812 asettui
Viikon turkulainen Ivan Pinol
Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.