Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu
Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Turun yliopiston psykologian emeritus- professori Jukka Hyönä tietää lukemisesta psykologisena ilmiönä ehkä enemmän kuin kukaan muu suomalainen tai pohjoismaalainen, laajemminkin kansainvälisesti hänen tutkimusryhmänsä ja sen yliopistonmäellä sijaitseva, silmän liikkeitä tutkiva laboratorio ovat tunnustettuja.
Hyönä kertoi viikonvaihtessa pidettyjen vanhojen kirjojen kirjamessujen, Booktorin, esiintymislavalla, että lukeva ihminen lähettää silmiensä kautta kirjainsymbolit aivojensa takaosaan, mistä ne järjesteltyinä siirtyvät ohimolohkossa olevaan puheentuotanto-osaan. Jotta lukemisesta tulisi mielekäs kokonaisuus, tarvitaan siiuhen myös sekä lyhyt- että pitkäkestoisen muistin osallistumista. Se, luetaanko meille tuttuja roomalaisia kirjaimia vai kiinaa, arabiaa tai japania, vaikuttaa silmien liikeratoihin. Hyönä on julkaissut noin 170 tutkimusartikkelia kansainvälisissä tiedelehdissä. Lähitulevaisuudessa on valmistumassa myös kansantajuinen, lukemisen psykologiaa käsittelevä tietokrja
Viikon turkulainen Peter Sarlin
Peter Sarlin – turkulainen tekoälyguru Tekoäly on nyt kaikkien huulilla. Sen käyttämisestä intoilee moni, joka on onnistunut elvyttämään rakeiset
Viikon turkulainen Pepe Gonzales
Pepe ei kunkulle liputa Barcelona ei ole erityisen kuningasmielinen kaupunki. Sillä on villiä anarkikstista taustaa, joka huipentui sisällissodan heinäkuussa
Viikon turkulaiset Luka ja Nooa Marttila
Marttilan veljekset Veljesten valioita Varsinais-Suomi on lentopallon huippumaakunta. Lajin ykköskaupunki ei kuitenkaan ole ollut Turku, sillä kovimmat seuramuistot on
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen