Viikon Turkulainen – Sinikka Svärd

 

Oikeesti ammattilainen

Runoilijan voi sanoa olevan suuri kansansuosikki, kun hänen tekstinsä päätyvät virsikirjaan tai häävalssiksi. Sinikka Svärdiä ei toistaiseksi veisata kirkoissa, mutta sadat pariskunnat ovat sinetöineet hääjuhlansa tanssimalla ”Oikeesti” -kappaleen tahtiin – vaikka ei kyseessä tietysti ole valssi. Kaisa Rannan sävellys on tietysti hieno, mutta ennen muuta oven hääjuhlien ohjelmistoon avasivat Svärdin riimit, joissa ”tahdon” lausutaan laajennetusti:

”Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa…”

Iskelmätekstien kirjoittaminen poikkeaa ammattina runoilijoiden hommista siinä, että laadun lisäksi tarvitaan määrää, mikäli aikoo leivän syrjässä pysyä. Jotta Teosto -tili karttuisi, on julkiseen soittoon yltäviä sanoituksia puserrettava mielellään sadoittain. Helismaita, Vainioita jaTurkka Maleja ei kasva joka oksalla. Kehitysvammaisten hoitajaksi alun perin kouluttautunut neljän lapsen äiti taisi yllättää itsensäkin, kun aikuisella iällä vuonna 2003 huomasi, että tekstien tekeminen kantaa ammattina.
Tunnustusta on tullut, muun muassa tavoiteltu Juha Vainio -palkinto. Turkulaisen sanataiturin osaamista ovat hyödyntäneet monet iskelmätaivaan kirkkaimmista tähdistä Katri Helenasta (mm. Vie minut)  Lauri Tähkään (Polte) ja Antti Ketoseen (Olisitpa sylissäni).

Kuva: Mikael Rydenfelt

Viikon turkulainen Heikki Pälve

Heikki Pälve on kippari Pihlmanin sukua Kun Turun kaupunginvaltuusto kokoontui järjestäytymisistuntoonsa, ei  Heikki Pälve enää istunut tutulla paikallaan. Hän kuuluu

Lue lisää

Viikon turkulainen Kalervo Väänänen

  Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina  kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset