Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein
Turun yliopiston rehtorina kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen. Solubiologina kansainvälistä mainetta saanutta Väänästä on kutsuttu moniin projekteihin ja luottamuistehtäviin. Tärkeimpänä niistä voi pitää sitä, että Väänäsen opein on tarkoitus pelastaa Saaristomeri.
Professori Väänänen otti haasteen vastaan, kun Jaakko Ruolan ja Kari Veijosen aloitteesta synnytettiin operaatio Ainutlaatuinen Saaristomeri. Operaatio on tehnyt vaikuttavaa lobbaustyötä, jotta erittäin uhanalaisen merialueemme pelastamiseksi ja elvytttämiseksi ryhdyttäisiin vaikuttaviin toimiin. Väänänen laati selvityshenkilönä konkreettisen ohjelman, jolla edistystä voi syntyä. Kierrätyslannoitteisiin siirtyminen, kalastuksen lisääminen ja järviruokokasvustojen kerääminen pois merta rehevöittämästä ovat toimenpidelistassa tärkeitä, samoin viljelykierto ja kasvipeitteisyyden lisääminen.
Tuloksia on saatu: Saaristomeri on mukana hallitusohjelmassa. Pilottihankkeita on jo käynnistetty ja paljon lisää odotetaan. Turun kaupungin pormestariohjelmaankin on saatu Saaristomerikirjaus. Valtiovalta on perustanut Saaristomeren seurantaryhmän ja kutsunut Kalervo Väänäsen sen puheenjohtajaksi.
Valitettavasti paljon työtä on vielä tehtävä, jotta hyvät pyrkimykset levälammikoksi muuttuvan meremme puhdistamiseksi toteutuisivat. Saaristomeren kuolema olisi jjärkyttävä katastrofi, jolla olisi luonnontuhon lisäksi valtavia taloudellisiakin vaikutuksia alkaen siitä, että kesämökkien arvot romahtaisivat. Käynnissä on vetoomuskampanja, johon Sinäkin voit osallistua kirjoittamalla nimesi osoittessa www.
🎉 Vappu Turussa – valmis päiväohjelma
🌅 Aamu (klo 9–11) – rauhallinen aloitus Aloita päivä rennosti, ettei vappu mene pelkäksi sähläykseksi. Käy kävelyllä Aurajoen rannassa Ota mukaan
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Oleks liikkeel päässy 4
Oleks liikkeel päässy 3
Oleks liikeel päässy 2