Mikalla on sesonki
Puutarhuri Mika Lassilalla ja hänen Silja-vaimollaan on vuoden vilkkain aika käsillä, kun jokainen tahtoo saada sormensa multaan ja jotain kaunista ja hyödyllistä kasvamaan. Kevät kulunee hötkyilemättä, sillä kokemusta on: Lassiloiden Viherlassila täyttää ensi vuonna jo 40 vuotta ja siinä ajassa on koettu monenmoista kevättä. Viherlassila on kasvanut tuossa ajassa yhdeksi alansa näkyvimmistä toimijoista Turussa, firma on viime vuosina pyörittänyt liki kolmen miljoonan liikevaihtoa. Johanna -tytär on hänkin ehtinyt työskennellä perhefirmassa jo 20 vuotta.
Mika lähti puutarhayrittäjäksi jokseenkin suoraan koulunpenkiltä. Hän oli 1980-luvun puolivälissä valmistunut puutarhakoulusta ja työskenteli Tuorlassa, kun huomio kiinnittyi siihen, että pihojen hoito oli noussut trendiksi. Hän ryhtyi aluksi tekemään iltakeikkaa, mikä johti liukumiseksi yrittäjäpolulle. Viherlassllan asiakkaisiin kuuluu vieläkin joukko heitä, jotka tilasivat Mikan pihaansa huoltamaan neljä vuosikymmentä sitten.
Työhulluksi itsensä myöntävä Mika teki aikanaan 15 vuotta hommia pitämättä lainkaan lomia. Kun sitten tuli kerran lomalle lähdettyä, Mika tuli heti kipeäksi ja päätteli, että eivät lomahommat ole häntä varten. Nykyään sentään tulee joskus pitkä viikonloppu huilattua. Ei sentään keväällä, kun kasvu kirii kilpaa puutarhurin kanssa.
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun