Viikon Turkulainen Juha-Pekka Jalo

 

Uuden Aallon ääni

Ennen vuotta 1985 luultiin, että Suomessa on vain yksi urheiluselostaja kerrallaan. Tuon vuosikymmenen alussa manttelia kantoi Raimo ”Höyry” Häyrynen, lievästi itsekeskeinen puhekone, joka selostuksissaan saattoi joskus unohtua seikkailemaan kulttuurihistorian syövereissä, vaikka kiekko jo ravisutteli leijonajoukkueen maaliverkkoa.

Syksyllä 1985 maailma muuttui tässäkin mielessä. Paikallisradioiden esiinmarssin myötä singahti eetteriin liuta lahjakkaita nuoria ääniä, jotka kiskaisivat kokonaisen fanisukupolven uudella tavalla seuraamaan oman joukkueen edesottamuksia. Turussa tuo uuden aallon ääni oli Juha-Pekka Jalo, josta tuli Auran Aaltojen urheiluselostaja. Pekke, niin kuin kaverit miestä kutsuvat, lähetettiin selostamaan Kupittaalla pelattua jalkapallomaaottelua. Samaa ottelua selosti Ylelle  Ikoninen Häyrynen.  Ei ehkä ole jäänyt mieleen, kumpi voitti pelin, mutta se on varmaa, että selostusottelun voitti Pekke vähintään kuusi nolla.

Jalosta sukeutui yksi Suomen arvostetuimmista urheiluäänistä. Hän vieraili juontajana tv:ssäkin, mutta parhaimmillaan miehen taito kukkii nopeatempoisen joukkuepelin tunnelman välittänä. Ääni nousee taitavasti, mutta ei ylly hallitsemattomaksi kiljunnaksi. No, silloin kun Mika Aaltonen upotti voittomaalin Inter Milanin maaliin vuonna 1987, tuntui ääni kantavan Turkuun saakka ilman puhelinkaapeleitakin.

Pekke oli hyvä pelimies itsekin, monen todistuksen  mielestä jopa velipoikia Timoa ja Tomia lahjakkaampi, mutta polvet pettivät ennen korkealle urheiluhuipulle nousua. Pellin ymmärrys kuitenkin tuli kentiltä hankitua ja kun siihen lisää tinkimättömän tavan tehdä kotiläksyt kuntoon ennen selostettavaa peliä, syntyi asiantunteva ja viihteellinen kokonaisuus, jota kymmenet alan uudet tulokkaat ovat sittemmin jäljitelleet.
Äskettäin Pekke ilmoitti lopettavansa työn päätoimisena selostajana, mutta varmaankin häntä tilauskeikalla ainakin silloin tällöin kuullaan.

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa