Vaisulla pelikokemuksella varustetun HIFK:n vaikeudet jatkuivat maanantaina jääkiekon Liigassa, kun TPS löi helsinkiläisjoukkueen 4–2.
Turkulaismiehistö voitti edellisen kerran vieraissa joulukuun alussa, seitsemän matkapeliä sitten. HIFK:lle kotitappio oli taas kolmas perättäinen.
– Meidän yv- ja av-peli tavallaan ratkaisi. Molemmilla oli saumoja, ja meillä oli oikein hyvä paikka lopussa, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen kertoi.
Turkulaisten ylivoimapeli puhkesi ratkaisevasti kukkaan kuuden ottelun jumin jälkeen. Nyt TPS-ylivoima tuotti hedelmää ja nopeasti. Mikael Pyyhtiä viimeisteli alta viiden minuutin mittelön avausmaalin takatolpalta Juuso Pärssisen syötöstä.
Taiston puolivälissä vierasjoukkue karkasi 3–1:een Tyler Steenbergenin viimeisteltyä onnekkaasti ylivoimalla.
– Viisi vastaan viisi -peli toimi, se vaikutti myös yv-pelaamiseen, TPS:n valmentajista ylivoimapelistä vastaava Kari Kalto myhäili.
Vierasjoukkueen alivoimapelaaminen ansaitsee kehut sekin. TPS kuoletti lopussa jopa viiden minuutin jäähyn, jonka aikana HIFK haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.
– Meille tosi tärkeä voitto – ollut vähän nihkeätä viime aikoina, TPS:n Kalto kiitteli.
Avainsanat: #urheilu
Tapahtui tänään – 2.8.2000
Keskiviikkona 2. elokuuta 2000 Suomessa elettiin vahvan talouskasvun aikaa. Vuosituhannen vaihde toi mukanaan uskoa tulevaisuuteen, ja kuluttajien luottamus Suomen
25 paikkaa, jotka jokaisen varsinaissuomalaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään
Varsinais-Suomi on täynnä paikkoja, joissa Suomen historia, luonto ja saaristo kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Osa kohteista tunnetaan ympäri maailman, osa
Ukkosmyrskyt aiheuttivat häiriöitä Varsinais-Suomessa – autoilijoiden ja junaliikenteen käyttäjien syytä olla tarkkana
Kesän voimakkaat ukkoskuurot ovat jättäneet jälkensä myös Varsinais-Suomeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä ukkonen aiheutti häiriöitä erityisesti Raision ja
Jokaisella on oma tarinansa – pieni hyvä teko voi merkitä paljon
Jokaisella on oma tarinansa – siksi pienellä ystävällisyydellä on suuri merkitys Usein näemme ihmisestä vain sen, minkä hän näyttää
O oma ittes vaan
https://www.facebook.com/uutissiturust/ Klikkaa Voimalaan tästä
Tuomas Myllykoski – Kun asiat hoidetaan maaliin asti
Asuntokauppa on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Silloin tarvitaan välittäjä, joka ei jää pohtimaan sivusta, vaan tarttuu toimeen. Turun