Viikon turkulainen Sven Olof Hassel

 

Hassel on peltipoliisien isä 

Majakkarannan  kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin.

Komisario Sven Olof Hassel joutui heti nuorena liikkuvan poliisin lääninkomisariona kovan paikan eteen, kun hänet määrättiin poliisiylijohtajan adjutantiksi Finlandia taloon ETYK:in aikana vuonna 1975. Urapolku kulki edelleen muun muassa liikennepoliisi- asiantuntijaksi Keniaan ja testaamaan alkometrejä Moskovaan.

Erityisesti Hassel muistetaan siitä, että hän oli vastuussa, kun ensimmäinen automaattinen liikennevalvontakokeilu Suomessa alkoi. Hasselia voidaan huoleti tituleerata peltipoliisien isäksi.

Se, että Hasselista tuli poliisi, oli aika lailla puhdasta sattumaa. Mies pyrki  lentokapteeniksi, mutta ajautui poliisikouluun. Syntyisin Hassel on Kokkolasta, hän aloitti konstaapelina synnyinkaupunkinsa liikkuvan poliisin komennuskunnassa vuonna 1958. Eläkkeelle hän jäi elokuun lopussa 1996 Liikkuvan poliisin Länsi-Suomen osaston päällikön virasta.

Elämäntarina on nyt talletettu kirjaksi. ”Matkani peltipoliiseista kansainvälisiin tehtäviin” on paikoin kuin seikkailukertomus tai veijariromaani, mutta kaikki sen tapahtumat ovat totisinta totta. Se toinen kirjailija Sven Hassel, joka on kirjoittanut kasan sotaromaaneja, ei ole mitään sukua.

Kuva: Marie Söderman/Yle

Viikon turkulainen Karri Salmi

Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä  Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu

Lue lisää

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset