Viikon luontokuva – Tikli

 

Tikli (Ruissalo 25.1.2022) on erittäin värikäs lintu, joka esiintyy ympäri vuoden pieninä ryhminä eteläisessä Suomessa.

Tiklin kasvot ovat punaiset, pää muuten mustavalkoinen, vartalo ruskea ja valkea, ja siivet kelta-musta-valkoiset. Sukupuolet ovat lähes samannäköisiä, koiraalla on hieman enemmän punaista naamassa. Nuori lintu on yksivärisempi, ja siltä puuttuvat pään punainen ja musta väritys. Selässä ja kupeilla sillä on viirutusta. Kaikki tiklit käyvät läpi sulkasadon elo–lokakuussa, vanhat linnut täydellisen, jonka jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on kyseenalaista.

Tiklin pituus on noin 12–14 cm ja paino noin 18 grammaa. Koiras on hieman naarasta kookkaampi. Tiklillä on olemassa maailmalla useita alalajeja.

Äänet ovat helisevän korkeita ”tik-li, stig-lits”, mistä lintu on nimensäkin saanut. Laulua kuulee maaliskuulta alkaen puun latvasta, ja se on hyvin kirkasta, helisevää livertelyä. Tikli onkin ollut yksi kaikkein suosituimmista häkkilinnuista.

Lentotapa on suoraviivaista ja nopeaa. Pesimäajan ulkopuolella tiklit liikkuvat perheittäin tai parvissa, joissa enimmillään voi olla noin 100 yksilöä.

Vanhin suomalainen rengastettu tikli on ollut 10 vuotta 1 kuukautta 12 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut saksalainen vähintään 11 vuoden 9 kuukauden ikäinen tikli.

Kuva: Heikki Junnila

Viikon luontokuva -Punajalkaviklo

Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä

Lue lisää

Viikon luontokuva Punakuiri

Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.

Lue lisää

Viikon luontokuva -Suosirri

Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun

Lue lisää

Viikon luontokuva -Metsäviklo

Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji

Lue lisää

Viikon luontokuva -Pikkukultasiipi

Kuva: Heikki Junnila Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktiksella

Lue lisää

Viikon luontokuva -Nokkosperhonen

Kuva: Heikki Junnila Nokkosperhonen on tyypillinen kulttuuriympäristöjen perhonen, se elää pihapiireissä, puutarhoissa ja istutusten lähettyvillä. Keväällä talvehtineet naaraat munivat munat,

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset