Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla
Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä. Aurajoella kelluva Cindy ja Yliopistonkadun Mallaskukko keräsivät vuosien mittaan joukon uskollisia kanta-asiakkaita. Brahenkadun laadukkaan Tomatonkin moni muistaa. Ilkka on vannoutunut viininystävä, joka aloitti viinien maahantuonnin heti, kun laisäädäntö avasi siihen mahdollisuuksia. Hänen organisoimansa hauskat viini- ja olutretket ympäri Eurooppaa ovat olleet tarina sinänsä.
Vuosituhannen vaihteessa Joukanen toteutti yhden unelmansa suorittamalla lentolupakirjan ja hankkimalla vesitason. Eräänä sunnuntaiaamuna legendaarinen Hans ”Hasse” Westerback soitteli kaverilleen ja valitteli, että tupakat olivat päässeet Ruissalon huviallla loppumaan. Ei hätää, sanoi Joukanen, minäpä tuon. Muutaman tovin kuluttua lahdelle Hassen huvilan edustalla laskeutui Joukasen ohjaama kone. Pilotti rullaili koneen Hassen laiturille, ja heitti tälle kartongin. Saman tien kone kiihdytti taas nousuun. Hassen naapurit saivat tempauksesta puheenaihetta vuosiksi.
Ilkka Joukanen on asunut kauan Puutorin laidalla ja toimii arvostetun asunto-osakeyhtiöyhtiö Puutorinkulman hallituksen puheenjohtajana. Ensi elokuussa pidetään yhtiön pihan kattoterassilla kunnon 70-vuotisjuhlat.
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun