Viikon Turkulainen Ilkka “Ike” Kanerva

Ike tuntee kaikki

 

”Kun Ike kävelee Turun torilla ja vastaan tulee kaksi turkulaista, Ike tuntee heistä kolme”. Näin lohkaisi kansanedustaja Ben Zyskowicz televisiossa pyörivässä Politiikka Suomi  -sarjassa kuvaillessaan pitkäaikaista työtoveriaan Ilkka Kanervaa. Lokalahdella syntynyt, mutta täydellisestii Taidemuseon mäkeen juurtunut kokoomusparlamentaarikko saattaa hyvinkin jäädä Suomen historiaan virkaiältään pitkäaikaisimpana kansanedustajana jopa ikuisesti, siksi tempoilevaksi näyttävät nuorempien edustajatoverien poliittiset urat muodostuvan. Kanerva aloitti eduskunnassa 27.9. vuonna 1975 eikä ole ollenkaan sanottu, etteikö yli seitsenkymppiseksi ehtinyt mutta yhä nuorekas konkari  istuisi Arkadian jakarandatuolilla viittä vuosikymmentä täyteen. Vaikka muutama yksityiselämään liittyvä kohu jarrutti Iken pääsyä aivan terävimmälle  politiikan huipulle eli puolueen puheenjohtajaksi, pääministeriksi tai presidenttitaistoon, eivät äänestäjät ole missään vaiheessa olleet edes lähellä hylätä häntä, valituksi tarvittavat äänet on saatu kerättyä jo 12 peräkkäisissä eduskuntavaaleissa, useimmiten vaalipiirin parhaiden ääniharavien joukossa.  Yhtä varmaa on ollut valinta Turun kaupunginvaltuustoon, missä hänen yhtäjaksoinen jäsenyytensä alkoi jo vuonna 1972.

Kekkoslaiseksi kokoomuslaiseksi  mainitun Kanervaa yhdistää UKK:hon myös urheilutausta. Kanervan ennätys 400 metrin juoksussa on 52,2. Kekkosen kaverin Tahko Pihkalan Suomen ennätys oli ennen sotia samaa luokkaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyneen Etyj-järjestön emerituspresidentin ja ministerin arvolla palkitun Kanervan poliittisen suosion syitä voi etsiä  osaamisesta ja ahkerasta työskentelystä, mutta todennäköisimmän syyn taisi mainita juuri Zyskowicz. Iken kyky kohdata äänestäjä lähikontaktissa ja luoda verkostoja on ilmiömäinen.

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa