Kuva: Heikki Junnila
Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) on rantaniittyjen yllä ääntelevä kahlaajalintu, joka tunnetaan paremmin äänensä kuin ulkonäkönsä perusteella. Tunnetuin ääni syntyy linnun pyrstösulista, kun taivaanvuohi soidinlennollaan syöksyy maata kohti korkealla pellon yläpuolella.
Taivaanvuohi on 23–28 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 39–45 senttimetriä. Sillä on pitkä, noin 7 senttimetrin pituinen nokka. Taivaanvuohella on lyhyet jalat ja se on ruumiinmuodoltaan pullea. Taivaanvuohi on yleisväritykseltään ruskeankirjava. Selässä sillä on vaaleita pitkittäisjuovia. Eroina heinäkurppaan taivaanvuohella on valkoinen vatsa sekä leveä ja vaalea siiven takareuna. Päässä on vaalea keskijuova erona jänkäkurppaan verrattuna.
Soidinlennossa taivaanvuohen jäykät uloimmat pyrstösulat värisevät linnun syöksyessä alas synnyttäen ilmanvastuksen voimasta mäkättävän ”mähähähä…” -äänen. Toinen soidinääni on pitkä ”tik-kot-tik-kot…” -sarja. Paetessa taivaanvuohi päästää voimakkaan ”ätsh”-äänen.
Taivaanvuohia pesii Kanadassa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Islannissa ja muualla Pohjois-Euroopassa sekä Veneäjällä. Taivaanvuohi on muuttolintu, joka talvehtii etelässä, Euroopan linnut Etelä-Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Taivaanvuohet saapuvat maaliskuun lopulla ja huhtikuussa, ja lähtevät syysmuutolle heinäkuussa. Vetisillä rantaniityillä voi parhaaseen muuttoaikaan elokuussa tavata kymmenien yksilöiden hajanaisia parvia. Syysmuutto päättyy vähitellen loka–marraskuun aikana, ja muutamia yksilöitä voi jäädä yrittämään talvehtimista sulana pysyviin ojiin ja viemärien suistoihin.
EU:n alueella pesii lähes miljoona paria, joista koko Suomessa noin 100 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 5,4–7,5 miljoonaa paria.
Taivaanvuohi pesii kosteikoilla, soilla ja järvien luhtaniityillä. Naaras munii huhti-toukokuussa, ja joskus toisen kerran kesä-heinäkuussa, 4 munaa, joita se hautoo 18–21 vuorokautta. Molemmat emot osallistuvat poikasten hoitoon.
Taivaanvuohi syö lieroja, nilviäisiä ja muita pikkueläimiä, sekä myös kasvinosia ja siemeniä.
Avainsanat: #kesä
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
Viikon luontokuva -Rupikonna
Kuva: Heikki Junnila Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin
Viikon luontokuva Supikoira
Kuva: Heikki Junnila Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Suomeen se on vaeltanut
Viikon luontokuva -Orava
Kuva: Heikki Junnila Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Viikon luontokuva Isokoskelo
Kuva: Heikki Junnila Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua. Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö
