Kuva: Heikki Junnila
Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) on rantaniittyjen yllä ääntelevä kahlaajalintu, joka tunnetaan paremmin äänensä kuin ulkonäkönsä perusteella. Tunnetuin ääni syntyy linnun pyrstösulista, kun taivaanvuohi soidinlennollaan syöksyy maata kohti korkealla pellon yläpuolella.
Taivaanvuohi on 23–28 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 39–45 senttimetriä. Sillä on pitkä, noin 7 senttimetrin pituinen nokka. Taivaanvuohella on lyhyet jalat ja se on ruumiinmuodoltaan pullea. Taivaanvuohi on yleisväritykseltään ruskeankirjava. Selässä sillä on vaaleita pitkittäisjuovia. Eroina heinäkurppaan taivaanvuohella on valkoinen vatsa sekä leveä ja vaalea siiven takareuna. Päässä on vaalea keskijuova erona jänkäkurppaan verrattuna.
Soidinlennossa taivaanvuohen jäykät uloimmat pyrstösulat värisevät linnun syöksyessä alas synnyttäen ilmanvastuksen voimasta mäkättävän ”mähähähä…” -äänen. Toinen soidinääni on pitkä ”tik-kot-tik-kot…” -sarja. Paetessa taivaanvuohi päästää voimakkaan ”ätsh”-äänen.
Taivaanvuohia pesii Kanadassa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Islannissa ja muualla Pohjois-Euroopassa sekä Veneäjällä. Taivaanvuohi on muuttolintu, joka talvehtii etelässä, Euroopan linnut Etelä-Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Taivaanvuohet saapuvat maaliskuun lopulla ja huhtikuussa, ja lähtevät syysmuutolle heinäkuussa. Vetisillä rantaniityillä voi parhaaseen muuttoaikaan elokuussa tavata kymmenien yksilöiden hajanaisia parvia. Syysmuutto päättyy vähitellen loka–marraskuun aikana, ja muutamia yksilöitä voi jäädä yrittämään talvehtimista sulana pysyviin ojiin ja viemärien suistoihin.
EU:n alueella pesii lähes miljoona paria, joista koko Suomessa noin 100 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 5,4–7,5 miljoonaa paria.
Taivaanvuohi pesii kosteikoilla, soilla ja järvien luhtaniityillä. Naaras munii huhti-toukokuussa, ja joskus toisen kerran kesä-heinäkuussa, 4 munaa, joita se hautoo 18–21 vuorokautta. Molemmat emot osallistuvat poikasten hoitoon.
Taivaanvuohi syö lieroja, nilviäisiä ja muita pikkueläimiä, sekä myös kasvinosia ja siemeniä.
Avainsanat: #kesä
Viikon luontokuva -Jouhisorsa
Kuva: Heikki Junnila Jouhisorsanaaras on n. 55 cm pitkä. Pitkästä pyrstöstä johtuen koiraan pituus on 70–75 cm. Muodoltaan jouhisorsa on
Viikon luontokuva -Nokikana
Kuva: Heikki Junnila Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on Suomessa tavattavista rantakanoista yleisin. Nokikana on muuten
Viikon luontokuva -Pilkkasiipi
Kuva: Heikki Junnila Pilkkasiipi (Melanitta fusca) on suuri mustanpuhuva sorsalintu. Pilkkasiiven vartalonmuoto muistuttaa haahkaa. Koiraan höyhenpeite on samettisen musta lukuun
Viikon luontokuva -Silkkiuikku
Kuva: Heikki Junnila Silkkiuikku (Podiceps cristatus) on uikkujen heimoon kuuluva töyhtöpäinen vesilintu. Silkkiuikulla on pitkä kaula ja pitkä, ohut nokka.
Viikon luontokuva – Tavi
Kuva: Heikki Junnila Tavia tavataan pesivänä Euroopan keski- ja pohjoisosissa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Talvehtivana sitä esiintyy Etelä-Euroopassa, Afrikassa,
Viikon luontokuva -Tukkakoskelo
Kuva: Heikki Junnila Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo. Tukkakoskelolla on hapsottava
