Kuva: Heikki Junnila
Sinisorsan pituus on noin 50–60 senttimetriä ja sen siipien kärkiväli on 81–95 senttimetriä. Sinisorsalla on suuri pää ja nokka sekä lyhyt pyrstö. Lentävä sinisorsa näyttää raskaalta, sillä on tylpät ja leveät siivet ja sen siivenlyönnit ovat nopeat. Sinisorsan jalat ovat oranssit. Nimensä mukaisesti sinisorsalla on sininen, valkoreunainen siipipeili.
Juhlapukuisella koiraalla on vihreä pää ja kaula ja keltainen nokka sekä valkoinen kaularengas. Rinta on ruskea ja vatsa ja selkä ruskeanharmaat. Pyrstö on musta ja pyrstösulista keskimmäiset ovat ylöspäinkiertyneet. Naaras on väriltään ruskeankirjava, mutta päälaki ja silmäkulmajuova ovat muuta ruumista tummemmat. Sillä on oranssi nokka, jossa on vaihtelevan paljon mustaa väriä. Vatsa on väritykseltään vaaleanruskea ja siiven alapuoli valkeahko. Erona harmaasorsaan kaula on väriltään beige. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta. Eklipsipukuinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen nokka on yksivärisen himmeänkeltainen ja rinta tummemman punaruskea ja pään kuviot hieman naaraasta jyrkempiä.
Sinisorsa on hyvin äänekäs lintu. Koiraan ääni on samea, nasaali ja matala ”rähp” ja naarasta vartioidessa lyhyt ”phiy”-vihellys. Naaran ääni on karkea, voimakkaana alkava ja loppua kohti vaimeneva ”kväh-kväh-kväh-kväh-kvä-…”-sarja.
Sinisorsa on laajalle levinnyt lintu. Sitä tavataan pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, Etelä-Grönlannissa, Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Sitä on istutettu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Maailman sinisorsakannan arvellaan olevan yli 19 miljoonaa yksilöä. Suomessa sinisorsa on levinnyt koko maahan ja kanta on noin 200 000 pesivää paria.
Sinisorsa on suurimmaksi osaksi paikkalintu, mutta osa linnuista muuttaa. Suurin osa Suomen sinisorsista muuttaa talveksi Etelä-Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan, mutta osa talvehtii Suomen ulkosaaristossa ja sulapaikoissa. Muuttavat linnut saapuvat Suomeen maaliskuun alusta lähtien. Talvehtivat sinisorsat kestävät pakkasia yllättävän hyvin tiiviin höyhenistönsä ja ilmaa pidättävän, paksun untuvakerroksensa ansiosta. Pakkasessa hangella maatessaan ne piilottavat nokkansa jalkojen höyhenien sekaan ja välttävät lentämistä viimeiseen asti. Tarpeen tullen ne pystyvät paastoamaan pitkään, leudolla säällä yli kaksi viikkoa. Suomessa talvehtivien sinisorsien talvikuolleisuus on selvästi pienempi kuin muuttavien yksilöiden.
Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin, eli se syö vedestä niin, että ruokaa etsiessään sen ruumiin takaosa jää pinnalle. Se on kaikkiruokainen ja sen ravinto koostuu erityisesti kasvimateriaalista kuten eri kosteikkokasvien siemenistä, varsista, juurista ja terhoista sekä hyönteisistä, nilviäisistä, nuijapäistä, sammakoista ja pienistä kaloista. Pienet sorsat syövät pääasiassa vesihyönteisiä. Talvisin sinisorsien luontainen ravinto on niukassa, mutta ihmisten ei tulisi ruokkia sorsia muuten kuin hätätapauksissa. Lintujen ruokkiminen opettaa sinisorsat jäämään asutuskeskuksiin talveksi ja häiritsee siten niiden luontaista liikkumista eteläisemmille sulapaikoille. Ruokinta lisää myös lintujen tautiriskiä sekä kaupunkialueiden tuholaisongelmia. Sinisorsalle soveltuvaksi ruuaksi on esitetty kauranjyviä, kuorittuja auringonkukan siemeniä tai suurimmillaan sokeripalan kokoisia kauraleivän murusia. Suuret leivän palat voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran, eikä ruisleipää tulisi syöttää sen sisältämän suolan takia. Pullaa ei pidä syöttää liiallisen sokerin ja huonon ravintoarvon vuoksi. Sinisorsien ruokintaa tulisi välttää kesäisin täysin, sillä sorsien kesyyntymisen lisäksi yksipuolinen ja vääränlainen ravinto voi aiheuttaa vesilintujen poikasille parantumattomia kehityshäiriöitä siipien luustoon, mikä estää näiden yksilöiden lentämisen.
Viikon luontokuva -Pilkkasiipi
Kuva: Heikki Junnila Pilkkasiipi (Melanitta fusca) on suuri mustanpuhuva sorsalintu. Pilkkasiiven vartalonmuoto muistuttaa haahkaa. Koiraan höyhenpeite on samettisen musta lukuun
Viikon luontokuva -Silkkiuikku
Kuva: Heikki Junnila Silkkiuikku (Podiceps cristatus) on uikkujen heimoon kuuluva töyhtöpäinen vesilintu. Silkkiuikulla on pitkä kaula ja pitkä, ohut nokka.
Viikon luontokuva – Tavi
Kuva: Heikki Junnila Tavia tavataan pesivänä Euroopan keski- ja pohjoisosissa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Talvehtivana sitä esiintyy Etelä-Euroopassa, Afrikassa,
Viikon luontokuva -Tukkakoskelo
Kuva: Heikki Junnila Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo. Tukkakoskelolla on hapsottava
Viikon luontokuva -Punasotka
Kuva: Heikki Junnila Punasotka (Aythya ferina) on keskikokoinen sorsalintu. Punasotka on yleensä noin 42–49 cm pitkä ja painaa noin 700–970 g. Varsinkin
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen hanhilaji. Se muuttaa Pohjoisen jäämeren pesimäalueiltaan talveksi Pohjanmeren alueelle.
