Kuva: Heikki Junnila
Rantakäärme, tai tarhakäärme kuten vanha kansa sitä kutsuu, on suomalaisille tuttu ”kilttinä käärmeenä”. Se on vaaraton ja syö haitallisia hiiriä ja rottia (kuten kyykin tekee). Rantakäärmeitä on joskus jopa houkuteltu navettoihin pitämään jyrsijäkantaa kurissa. Nykyään käärmeitä ei juuri navetoissakaan kaivata, mutta rantakäärmeitä näkee edelleenkin usein maalaistalojen ympäristössä. Ja tietenkin vesistöjen rannoilla, mikä on rantakäärmeen luonnollisin elinympäristö.
Ulkonäkö ja koko
Rantakäärme on Suomen suurin käärme. Se kasvaa yleensä 75-90 cm mittaiseksi, mutta suurin kotimainen yksilö on ollut 134 sentin pituinen. Keski-Euroopasta on löytynyt jopa kahden metrin mittaisia rantakäärmeitä.
Käärmeen selkäpuoli on oliivinvihreä, harmaanvihreä tai ruskeanharmaa. Tummassa selässä voi olla vielä tummempia täpliä. Myös täysin mustia yksilöitä tavataan. Selkein lajituntomerkki ovat kaulalla sijaitsevat kellertävät ”korvaläiskät”, jotka usein näkyvät jo kauas. Niiden väritys voi vaihdella valkean ja oranssin välillä, tai pikimustilta yksilöiltä ne voivat puuttua kokonaan.
Levinneisyys
Suomessa rantakäärmettä tavataan maamme eteläisissä osissa, ja yleinen se on vain maamme lounaisissa osissa, etelärannikolla ja järvialueilla suunnilleen Kristiinankaupungin ja Savonlinnan korkeudelle saakka. Pohjoisimmat yksittäiset havainnot ovat kuitenkin paljon pohjoisempaa, aina Oulun korkeudelta saakka.
Elinympäristö
Maanviljelyksen aikaan rantakäärmeitä tavattiin usein karjapihoilla, mutta nykyään laji on joutunut palaamaan luonnolliseen elinympäristöönsä vesistöjen rannoille. Suomalaisen nimen lisäksi tieteellinen sukunimi Natrix tarkoittaa vesikäärmettä. Ranta, jossa on runsaasti kasvillisuutta, aurinkoinen paistattelupaikka ja sopiva kivikko yöpymis-, ja piiloutumispaikaksi olisi rantakäärmeen unelmakoti. Vesi voi olla suolaista tai makeaa, joten rantakäärmeen voi löytää niin meren, järven kuin joenkin rannalta.
Lisääntyminen, kasvu ja ikä
Rantakäärmeiden paritteluaika alkaa horroksen päätyttyä huhti-toukokuussa. Naaras munii kesä-heinäkuussa 6-40 munaa. Munat ovat soikeita, 2-4 cm pituisia, himmeän valkoisia ja nahkakuorisia, ja ne ovat liimamaisella eritteellä kiinni toisissaan. Naaras munii munansa maahan mätänevän lehtikarikkeen joukkoon, navetan taakse lantakasaan, meren rannan rakkoleväkasaan tai muuhun paikkaan missä lahoamislämpö ja kosteus hautovat munia tasaisesti. Jos hyviä munintapaikkoja on vähän, saattaa useampikin naaras laskea munansa samaan paikkaan.
Munat kuoriutuvat elo-syyskuun vaiheessa. Tuolloin poikaset rikkovat munan kuoren ja kaivautuvat esiin kompostistaan maan pinnalle. Poikaset ovat tällöin 14-19 cm mittaisia. Kahtena ensimmäisenä kesänään ne kasvavat molempina reilun kymmenkunta senttiä kesässä, ja kolmantena vuonna ne ovat reilusti yli puolimetrisiä. Tässä vaiheessa koiraat ovat saavuttaneet myös sukukypsyyden. Naarailla tämä vie vuoden pidempään. Rantakäärmeen tiedetään saavuttaneen vankeudessa 20 vuoden iän.
Talvehtiminen
Rantakäärmeen horros alkaa elo-syyskuussa. Tyypillisiä talvehtimispaikkoja ovat kivilouhikot ja mukulakivikot, jotka sijaitsevat usein rannan läheisyydessä missä käärmeet muutoinkin elävät. Keväällä käärmeet ilmaantuvat paistattelemaan kevättä huhtikuun jälkipuoliskolla tai toukokuun alussa.
Lähde: www.sammakkolampi.fi
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
Viikon luontokuva -Tilhi
Kuva: Heikki Junnila Tilhi on tanakka, kottaraisen kokoinen lintu. Sen pituus on 18–20 senttimetriä ja siipiväli 32–36 senttimetriä. Paino on
Viikon luontokuva -Pyy
Kuva: Heikki Junnila Pyy on pieni kyyhkyn kokoinen metsäkanalintu. Se on noin 34–39 cm pitkä ja painaa noin 250–450 grammaa.
Viikon luontokuva -Viherpeippo
Kuva: Heikki Junnila Viherpeippo pesii metsiköissä ja puistoissa ja se on hyvin sopeutunut kulttuurimaisemaan ja hyötyy selvästi talviruokinnasta. Pesiviä pareja
Viikon luontokuva -Harakka
Kuva: Heikki Junnila Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä
