Kuva: Heikki Junnila
Laulurastas (Turdus philomelos) on varpuslintuihin kuuluva rastaslaji.
Laulurastas on selkäpuolelta harmaanruskea, rinta ja kyljet ovat mustapilkkuiset ja vatsa valkoinen. Jalat ovat pitkät, suuret silmät ovat tummat. Pituus on 20–22 cm, siipien kärkiväli 33–36 cm ja paino 60–70 g.
Ääni on kova tiksahdus ”tsik”. Varoittaa pesällä kiihkeällä säksätyksellä. Laulu on erittäin melodista ja monimuotoista. Koiras esittää sitä yleensä kuusen latvasta, ja tyyninä iltoina laulu kuuluu satojen metrien päähän. Kesä–heinäkuussa laji voi laulaa läpi yön.
Laulurastasta tavataan lähes koko Euroopassa. Välimerenmaissa kanta on hajanainen. Esiintyy myös paikoin Lähi-idässä ja keskisellä Venäjällä Kiinan rajoille asti. Euroopan populaatio on kooltaan 40–71 miljoonaa yksilöä. Suomessa laji pesii koko maassa, Lapissa harvalukuisempana. Suomen pesimäkanta on 800 000 – 1 200 000 paria.
Laulurastas muuttaa syys–lokakuussa Länsi- ja Etelä-Eurooppaan sekä Pohjois-Afrikkaan. Pääosa laulurastaistamme talvehtii Iberian niemimaalla. Keväällä se palaa huhti–toukokuussa, päämuuton sattuessa vapun tienoille. Se on yömuuttaja, ja hyvinä muuttoöinä voi taivaalta kuulla sen tiksahduksia satamäärin.
Elinympäristönä Suomessa on kuusivaltaiset havu- ja sekametsät. Voi pesiä varttuneessa havupuutaimikossa, jos sen tuntumassa on muutamia korkeita havupuita laulupuiksi. Etelä-Euroopassa laji on tavallinen puistojen ja puutarhojen pesimälintu, ja paljon pelottomampi kuin suomalaiset lajitoverinsa. Muuttoaikoina hyvin runsas ulkosaariston luodoilla.
Laulurastas on sukukypsä 9–12 kk:n iässä. Pesä tavallisesti matalalla nuoressa kuusessa tai katajassa, toisinaan korkeammalla, jopa 10 metrin korkeudella. Pesä on tehty ohuista risuista, sammalista ja jäkälästä, ja sen sisäpuoli on muurattu lahosta havupuusta ja linnun syljestä muodostuneella vahvalla massalla. Naaras munii tavallisesti 5 munaa toukokuun alkupuolella, joskus jo huhtikuun puolivälissä. Naaras hautoo noin 2 viikkoa. Poikaset lähtevät pesästä noin 2 viikon ikäisinä. Molemmat emot osallistuvat niiden ruokintaan. Tavallisesti laulurastaspari munii toisen pesyeen kesä–heinäkuussa. Laulurastas hylkää munapesänsä erittäin herkästi. Laulurastas on kaikkiruokainen ja syö hyönteisiä, matoja, nilviäisiä, etanoita ja kotiloita sekä marjoja ja hedelmiä.
Vanhin suomalainen rengastettu laulurastas on ollut 13 vuotta, 7 kuukautta ja 16 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut brittiläinen vähintään 17 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen yksilö.
Avainsanat: #kesä
Viikon luontokuva -Punasotka
Kuva: Heikki Junnila Punasotka (Aythya ferina) on keskikokoinen sorsalintu. Punasotka on yleensä noin 42–49 cm pitkä ja painaa noin 700–970 g. Varsinkin
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen hanhilaji. Se muuttaa Pohjoisen jäämeren pesimäalueiltaan talveksi Pohjanmeren alueelle.
Viikon luontokuva -Tylli
Kuva: Heikki Junnila Tylli (Charadrius hiaticula) on kahlaajiin kuuluva rantalintulaji. Tyllillä on harmaanruskea selkä ja siivet, valkea vatsa ja musta
Viikon luontokuva – Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi (Actitis hypoleucos) on yleensä noin 20 senttimetriä pitkä, vesistöjen liepeillä pesivä kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Sen
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklo (Tringa totanus) on punajalkainen kahlaaja. Lajin nimesi Carl von Linnè 1758. Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes
Viikon luontokuva -Pikkukuovi
Kuva: Heikki Junnila Pikkukuovi (Numenius phaeopus) on runsaslajiseen kurppien (Scolopacidae) lintuheimoon kuuluva kahlaaja. Linnun pituus on 37–45 cm, siipien kärkiväli