Kuva: Heikki Junnila
Kalalokilla on vaalean siniharmaa selkäpuoli, valkea vatsapuoli ja pää, sekä mustat siivenkärjet, joiden kärjessä on valkoiset laikut. Sillä on kellanvihreät jalat ja keltainen nokka. Talvipuvussa pää ja kaula ovat harmaankirjavat. Yksivuotias kalalokki on ruskeankirjava. Kaksivuotias alkaa jo muistuttaa aikuista, mutta siipien kärjissä on enemmän mustaa, koivet ovat harmahtavat ja nokassa on musta rengas. Silmien ja nokan ulkonäkö erottavat kalalokin harmaalokista. Kalalokin pituus on 42 cm ja siipien kärkiväli 120 cm.
Kalalokki pesii isossa osassa Eurooppaa sekä Pohjois- ja Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan länsi- ja luoteisosissa. Suomalaiset linnut muuttavat talveksi Länsi-Eurooppaan. Pieni osa talvehtii Suomen rannikoilla. Loppusyksyllä ja talvella tapahtuva selvä muutto lounaaseen on Jäämeren ja Vienanmeren pesimäkantaa.
Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Suomen kalalokkikanta on vahvistunut 1900-luvun puolivälistä lähtien, jolloin sen vainoaminen alkoi vähentyä. Maailman populaation kooksi arvioidaan 2,5–3,7 miljoonaa yksilöä.
Kalalokki pesii koko Suomessa. Pääosa kannasta pesii merialueilla, mutta lajia esiintyy pesivänä myös sisävesillä sekä kaupunkien katoilla ja puistoissa. Kalalokki kuitenkin karttaa reheviä vesistöjä, eikä se viihdy hyvin myöskään kaatopaikoilla.
Kalalokki pesii alkukesästä kareilla, luodoilla ja kaupungeissa talojen katoilla, joskus myös naurulokkiyhdyskunnissa. Pesä on yleensä avoimesti kalliolla tai ruohikossa, joskus merimerkissä tai puussa, erityisesti männyn oksalla. Pesä on rakennettu kuivista heinistä ja oksista, ja on hieman pienempi kuin selkälokin pesä. Munia on yleensä kolme, joskus kaksi. Muninta alkaa Etelä-Suomessa äitienpäivän tienoissa. Haudonta kestää 23–28 päivää, molemmat emot hautovat. Poikaset oppivat lentämään viiden viikon iässä. Pesinnän päätyttyä saaristo tyhjenee huomaamattomasti kalalokeista. Nuoret linnut ovat ruskeankirjavia ja melko helppo erottaa muista lokeista. Ensimmäisen talven aikana ne saavat harmaat selkähöyhenet ja päänseutu muuttuu aikuisen kaltaiseksi. Kolmivuotiaana ne ovat aikuispuvussa.
Kalalokki on kaikkiruokainen ja syö kaloja, hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä, matoja, pieniä jyrsijöitä, merisiilejä, muiden lintujen poikasia, marjoja, viljaa, haaskoja ja jätteitä.
Vanhin suomalainen rengastettu kalalokki on ollut vähintään 32 vuotta, seitsemän kuukautta ja 20 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 33 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen kalalokki.
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
Viikon luontokuva -Tilhi
Kuva: Heikki Junnila Tilhi on tanakka, kottaraisen kokoinen lintu. Sen pituus on 18–20 senttimetriä ja siipiväli 32–36 senttimetriä. Paino on
Viikon luontokuva -Pyy
Kuva: Heikki Junnila Pyy on pieni kyyhkyn kokoinen metsäkanalintu. Se on noin 34–39 cm pitkä ja painaa noin 250–450 grammaa.
Viikon luontokuva -Viherpeippo
Kuva: Heikki Junnila Viherpeippo pesii metsiköissä ja puistoissa ja se on hyvin sopeutunut kulttuurimaisemaan ja hyötyy selvästi talviruokinnasta. Pesiviä pareja
Viikon luontokuva -Harakka
Kuva: Heikki Junnila Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä
