Kuva: Heikki Junnila
Laji oli pitkään Suomessa runsaslukuisimpien lintujen joukossa. 2000-luvulla hömötiainen on taantunut Suomessa ensin vuonna 2015 vaarantuneeksi ja vuonna 2019 erittäin uhanalaiseksi. 30 vuoden aikana kerättyyn aineistoon perustuneessa tutkimuksessa metsänhoitotoimenpiteiden arvioitiin selittävän noin 65 % hömötiaisen pesimistiheyden laskusta. Laskuun vaikuttavat harvennushakkuut ja etenkin avohakkuut, jotka vähentävät pesimäpaikkoja ja hävittävät ravintovarastoja sisältäviä kypsiä metsiä.
Hömötiainen on 12–13 cm pitkä. Sen lakki ja leukalappu ovat mustat, posket valkoiset, selkä harmaa, vatsapuoli vaaleampi, siivet ja pyrstö tummat. Siivellä erottuu vaalea paneeli. Britanniassa tavattavalla kleinschmidti-alalajilla on ruskea selkä ja beigenruskea alapuoli.
Hömötiaisen suosimia metsiä ovat korvet, rehevät sekametsät sekä ranta- ja purolehdot. Länsi- ja Keski-Euroopassa hömötiainen pesii pääasiassa alavien maiden sekametsissä, mutta muuten laji pesii yleensä vähän korkeammalla kasvavissa metsissä.
Talvisin hömötiainen käy lintujen talviruokintapaikoilla. Talvella sitä tavataan myös ruovikoissa sekaparvissa muiden tiaisten kanssa.
Useimmat hömötiaiset kaivertavat itse pesäkolonsa lahoon pökkelöön, yleensä koivuun tai muuhun lehtipuuhun. Kaivaminen pienellä nokalla onnistuu vain pehmeään, pitkälle lahonneeseen puuhun. Sopivat lahot pökkelöt tuhoutuvat erityisesti avohakkuissa helposti. Pienireikäiseen (lentoaukon halkaisija 30 mm) pönttöön sitä voi yrittää houkutella täyttämällä pöntön sahan- tai kutterinpuruilla. Hömötiaisnaaras rakentaa koloon tai pönttöön puolipallomaisen pesäkupin karvoista, tikuista, lastuista ja höyhenistä. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun alkupuolella tai puolivälissä. Valkeita, pilkullisia munia on 6–11, keskimäärin kahdeksan kappaletta. Naaras hautoo noin kaksi viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti. Ne ovat lentokykyisiä jättäessään pesän vajaa kolmeviikkoisina. Molemmat emot ruokkivat poikasia, myös viikon verran pesästälähdön jälkeen.
Hömötiainen syö kesällä pääasiassa hyönteisiä ja niiden toukkia sekä hämähäkkejä. Syksymmällä se syö myös siemeniä ja marjoja. Syksyllä se varastoi ahkerasti ruokaa keräämällä pelloilta kauranjyviä ja rikkakasvien siemeniä sekä havupuiden siemeniä ja hyönteisiä. Se varastoi saaliinsa puun kaarnan ja kuorella kasvavan jäkälän alle ja rakoihin. Talvella hömötiaiset tutkivat näitä tyypillisiä varastopaikkoja, ja löytävät omia ja toisten lajikumppanien kätköjä. Talvisin laji vierailee mieluusti lintulaudoilla ja syö ihraa, auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä. Poikasia emot ruokkivat lähinnä hyönteistoukilla ja muilla selkärangattomilla.
Vanhin suomalainen rengastettu hömötiainen on ollut 11 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää vanha lintu. Euroopan vanhin on ollut brittiläinen yli 11 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen hömötiainen.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Kalalokki
Kuva: Heikki Junnila Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Kalalokki pesii koko Suomessa. Pääosa kannasta
Viikon luontokuva -Kettu
Kuva: Heikki Junnila Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koiraeläin. Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin, sen levinneisyysalue käsittää
Viikon luontokuva -Metsäkauris
Kuva: Heikki Junnila Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten
Viikon luontokuva -Uivelo
Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso
Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
