Kuva: Heikki Junnila
Harmaahaikara on nimensä mukaisesti miltei kokonaan harmaa. Sillä on kuitenkin valkoinen pää, jossa mustat ”kulmakarvat” jotka kaartuvat taakse töyhdöksi. Jalat ovat kellanharmaat ja nokka oranssinkeltainen. Ääni on voimakas rääkäisy, jota kuulee varsinkin hämärissä ja yöllä. Harmaahaikaran voi kaukaa sekoittaa kurkeen, mutta haikara pitää lentäessään kaulaansa taivutettuna. Lintu on noin metrin korkuinen ja sen siipien kärkiväli on 155–195 cm.
Harmaahaikaroita on melkein kaikkialla Euroopassa ja Aasiassa, ainoastaan pohjoisessa niitä näkee harvoin. Niitä esiintyy myös Etelä-Afrikassa ja Madagaskarilla.
Harmaahaikaran keskeisimmät elinympäristövaatimukset ovat matala vesi, suhteellisen suuret saaliseläimet ja 4–5 kuukautta jäätöntä vettä pesintäkautena. Se ei kuitenkaan ole vaativa vesistöjen suhteen, ja sitä tavataan makeassa vedessä sekä murto- ja merivedessä. Se suosii kuitenkin alueita, joissa isoja puita, koska se pesii yleensä puissa.
Harmaahaikara pyydystää pääasiassa 10–25 senttimetriä pitkiä kaloja. Se seisoo liikkumattomana matalassa vedessä ja iskee salamannopeasti nokkansa varomattomaan saaliiseen. Sille kelpaavat myös sammakkoeläimet, käärmeet, linnunpoikaset, ravut ja pikkujyrsijät. Tehokkaina kalansyöjinä harmaahaikarat voivat aiheuttaa merkittäviä tappioita kalanviljelylaitoksilla.
Harmaahaikaran pariutumisaika on sadekaudella trooppisilla seuduilla, tammi-toukokuussa muualla alueesta riippuen. Tropiikissa laji voi lisääntyä kuitenkin ympäri vuoden. Laji pesii satojen tai tuhansien parien yhteiskunnissa, vaikka toisinaan pesät ovat yksittäisiä tai pienissä 2–10 pesän rykrelmissä. Pesä on laakea risukasa puussa, usein korkealla kuusessa. Emo munii 3–5 munaa, joita se hautoo 21–26 vrk. Poikaset lähtevät pesästä 8-viikkoisina.
Vuonna 2015 arvioitiin, että harmaahaikaroita on maailmassa 790 000 – 3 700 000 yksilöä. Euroopassa pesii saman arvion mukaan 223 000 – 391 000 paria. Harmaahaikarat pesivät Suomessa harvinaisena maan eteläosissa. Suomen kanta oli 1990-luvun lopulla yli 100 paria, ja se kasvaa vähitellen. Vuoden 2018 kannanarvio on 2000-2500 paria.
Vanhin suomalainen rengastettu harmaahaikara on ollut vähintään 16 vuotta 6 kuukautta 23 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen vähintään 37 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen yksilö.
Viikon luontokuva. -Merilokki
Kuva: Heikki Junnila Merilokki (Larus marinus) on suurin lokkilaji maailmassa, ja se pesii myös Suomessa. Aikuisen merilokin pää ja vartalo
Viikon luontokuva -Ampuhaukka
Kuva: Heikki Junnila Ampuhaukka (Falco columbarius) on jalohaukkoihin kuuluva pieni petolintu. Laji elää karuilla ja paljailla tunturialueilla pohjoisessa. Etelä- ja
Viikon luontokuva – Pikkukäpylintu
Kuva: Heikki Junnila Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) on kuusensiemeniin erikoistunut varpuslintu. Pikkukäpylinnun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 16–19 cm, koiras on
Viikon luontokuva -Peltopyy
Kuva: Heikki Junnila Peltopyy eli vanhoilta nimiltään turkinpyy ja peltokana (Perdix perdix) on fasaanin sukuinen kanalintulaji. Peltopyy on tanakka kanalintu,
Viikon luontokuva -Pikku-uikku
Kuva: Heikki Junnila Pikku-uikku (Tachybaptus ruficollis) on Euroopan pienin uikkulintu. Suomessa se on erittäin vähälukuinen pesimälaji. Pikku-uikku on vesilinnuksi hyvin
Viikon luontokuva -Vihervarpunen
Kuva: Heikki Junnila Suomessa vihervarpunen on pääasiassa muuttolintu ja se talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa. Joinakin talvina osa talvehtii Suomessakin,