Kuva: Heikki Junnila
Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä kuolemanilmoittaja ja Halikossa pirunharakka.
Harakka on 40–51 senttimetriä pitkä, josta pyrstön osuus on 20–30 senttiä. Väritykseltään harakka on mustavalkoinen lintu, jolla on vihreähohtoinen pyrstö. Koiraan pyrstö on yleensä naaraan pyrstöä pitempi. Pohjois-Afrikkalaisella mauretanica-alalajilla on silmän takana paljas sininen alue.
Harakan ääntely on käheää ja epämusikaalista räkätystä. Harakan laulu, jota kuulee harvoin, lähinnä maalis–toukokuussa, on hiljaista kitisevistä ja kirskuvista äänistä sekä matkinnoista koostuvaa rupattelua.
Suomessa harakka pesii koko maassa, mutta kanta harvenee pohjoiseen päin mentäessä. Nykyisin Suomessa pesii 140 000–200 000 paria. Suomen harakkakanta taantui 1940–1950-luvuilta 1970-luvulle. Harakan vainoaminen väheni 1960–1970-luvuilla, jolloin se alkoi levitä myös kaupunkeihin ja harakkakanta kasvoi 1970- luvulta 1980-luvun lopulle.Harakka on pääosin paikkalintu, mutta nuoret yksilöt saattavat kierrellä syksyisin.
Harakka rakentaa katollisen, pyöreän pesän puuhun tai pensaaseen. Naaras munii maalis–toukokuussa 5–8 vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 21–22 vuorokautta. Emot ruokkivat poikasia pesään 24–30 vuorokautta.
Harakka on kaikkiruokainen; se syö hyönteisiä, matoja, siemeniä, hedelmiä ja jätteitä ja ryöstelee lintujen munia ja poikasia.
Harakka vierailee usein myös lintujen talviruokintapaikoilla. Ruokintapaikallakin harakalle kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Harakan erityistä herkkua ovat kuitenkin auringonkukansiemenet, pähkinät sekä tali ja rasva.
Harakka esiintyy myös sanonnassa mennä harakoille. Sitä käytetään, kun jokin asia menee hukkaan tai hyödyttömään tarkoitukseen. Esimerkiksi jos lämpö karkaa talon sisältä ulos, sen sanotaan menevän harakoille.
Harakkaa on pidetty huonomaineisena lintuna koko Euroopassa, mutta esimerkiksi Kiinassa se on hyvän onnen siivekäs. Harakan kuvia on siellä käytetty mm. häiden yhteydessä ja sen nauru on tiennyt hyviä uutisia tai mieluisia vieraita.
Viikon luontokuva -Metsäkirvinen
Kuva: Heikki Junnila Euroopassa elää arviolta 81–126 miljoonaa metsäkirvistä. Euroopan kanta muodostaa 25–49 prosenttia koko maailman populaatiosta, joten hyvin varovainen
Viikon luontokuva – Peukaloinen
Kuva: Heikki Junnila Peukaloinen (Troglodytes troglodytes) on peukaloisten heimoon kuuluva.varpuslintu. Se on toiseksi pienin Suomessa pesivä lintulaji, sitä pienempi on
Viikon luontokuva -Peippo
Kuva: Heikki Junnila Peippo (Fringilla coelebs) on peippojen heimoon kuuluva varpuslintu. Se on pajulinnun ohella Suomen runsaslukuisin lintulaji. Peippo on
Viikon luontokuva -Sepelkyyhky
Kuva: Heikki JUNNILA Sepelkyyhky (Columba palumbus) on Suomen suurin kyyhkylaji. Vanhastaan lintua on kutsuttu myös toukomettiseksi. Suomessa levinneisyysalue ulottuu eteläisimmästä
Viikon luontokuva -Minkki
Kuva: Heikki Junnila Villiminkit ovat pääasiassa yö- ja hämäräeläimiä. Tarhasta karanneet minkit taas liikkuvat yleensä päivisin. Vuorokausirytmiin vaikuttaa kuitenkin suuresti
Viikon luontokuva -Kyhmyjoutsen
Kuva: Heikki Junnila Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta
