Kuva: Heikki Junnila
Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on Suomessa tavattavista rantakanoista yleisin.
Nokikana on muuten harmahtavanmusta, mutta sen nokka ja otsakilpi ovat valkoiset. Nokikana on muodoltaan pyöreä. Jalat kiinnittyvät vartalon painopisteen taakse, mikä tekee nokikanan juoksemisesta hieman hoippuvaa. Nokikanan jalkojen väri on vihertävä, ja niiden varpaat ovat levinneet liuskemaisiksi, mikä auttaa kävelemisessä vesikasvien päällä. Nokikana ei ole erityisen hyvä uimari, siksi se uidessaan nykii kaulaansa. Sukeltaa ravintonsa. Lennossa näkyy siiven takareunassa kapea valkoinen juova. Untuvikot ovat mustia, ja niiden päässä on punaista ja sinistä sekä kaulassa keltaista väriä. Nuori lintu on vaaleampi kuin vanha, ja sen nokka on harmaa. Molemmat sukupuolet ovat samannäköisiä.
Nokikana esiintyy yleisenä runsasravinteisissa vesissä Keski- ja Etelä-Suomessa. Eniten nokikanaa esiintyy Lounais-Suomessa, mistä levinneisyys ulottuu Perämeren tuntumaan ja Pohjois-Karjalaan.
Nokikanan elinympäristönä toimivat ravinteikkaat ja rehevöityneet järvet, lammet sekä merenlahdet. Nokikana pesii yksittäispareina ja on tarkka reviirinsä rajoista. Nokikanat pesivät mielellään naurulokkiyhdyskunnissa.
Nokikana tekee pesänsä kuolleesta kaislasta veteen, usein ruokopedin päälle. Ennen ruovikon kasvamista pesä on helposti nähtävissä. Munia on kymmenkunta. Muna on väriltään valkoinen tai kellanruskea, jossa on hyvin paljon tummanruskeita täpliä. Haudonta–aika on noin 3 viikkoa, emot hautovat vuorotellen. Ne myös huolehtivat poikasista yhdessä. Poikaset oppivat etsimään itse ruokansa noin kuukauden ikäisinä, ja lentokykyisiä ne ovat 2 kuukauden ikäisinä.
Nokikana syö sekaravintoa, kuten veden selkärangattomia. Pääosa ravinnosta on vesikasvien osia. Syö myös muun muassa sammakoita, linnunpoikasia ja pikkunisäkkäitä. Se sukeltaa ruokansa, ja saalistaa ruuan nokallansa.
Nokikana on muuttolintu. Nokikanat lähtevät Suomesta syys–lokakuussa talvehtimaan Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Ne saapuvat takaisin Suomeen maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa. Nokikanoja tavataan harvoin talvella.
Vanhin suomalainen rengastettu nokikana on ollut 7 vuotta 5 kuukautta 5 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen vähintään 20 vuoden 7 kuukauden ikäinen yksilö.
Viikon luontokuva -Pulmunen
Kuva: Heikki Junnila Pulmunen (Plectrophenax nivalis) on valkeankirjava varpuslintu. Pulmusen pesimisaluetta on puuton tunturiylänkö. Muuttoaikoina pelloilla ja ulkosaariston luodoilla. Lentävät
Viikon luontokuva -Merikihu
Kuva: Heikki Junnila Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä. Talveksi
Viikon luontokuva -Pohjansirkku
Kuva: Heikki Junnila Pohjansirkku (Emberiza rustica) on varpuslintu, joka kuuluu sirkkujen heimoon. Kooltaan ja muodoltaan tyypillinen sirkku. Kupeilla punaruskeaa
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten
