Kuva: Heikki Junnila
Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten myös hännänympärys, joka on kesällä kellertävä ja talvella valkoinen.Ylähuulen molemmin puolin on musta täplä. Häntä on hyvin lyhyt, vain 2–4 cm:n mittainen, ja tuskin erottuva. Nuori vasa on täplikäs, mutta täplät häviävät yksilön kasvaessa. Vain uroksella on sarvet. Sarvet ovat pienet, pystyt ja tavallisimmin kolmepiikkiset. Muihin Euroopassa luonnostaan eläviin hirvieläimiin verrattuna metsäkauris on pienikokoinen ja siro.Täysikasvuisen yksilön säkäkorkeus on vain noin 65–75 cm, ruumiin pituus 90–135 cm ja paino 15–35 kg.
Metsäkauris ei ole vaativa elinympäristönsä suhteen. Sitä tavataan monentyyppisillä alueilla, kuten lehti-ja sekametsissä, niityllä, pelloilla ja harvaan rakennetuilla esikaupunkialueillakin. Erityisesti se viihtyy seuduilla, joilla on lähekkäin sekä metsää että maatalousmaata. Se sopeutuu hyvin myös moderniin maatalousympäristöön.
Metsäkauris kuuluu märehtiviin kasvissyöjiin. Päivän aikana se voi käydä laiduntamassa jopa runsaat kymmenkunta kertaa, sillä pienenä eläimenä sen suhteellinen energiantarve on suuri. Ravintonaan se suosii energiapitoisia, helposti sulavia kasvikunnan tuotteita. Joillain seuduilla metsäkauriin ruokalistalle voi kertyä vuoden aikana jopa 1 000 kasvilajia. Ravinnonkäyttö vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Kesällä metsäkauris syö enimmäkseen metsänreunojen vihreitä heinä- ja ruohokasveja. Myös marjat, jäkälät ja sienet kelpaavat ravinnoksi. Talvisin metsäkauriit joutuvat turvautumaan varpuihin ja puiden ja pensaiden oksiin, versoihin ja silmuihin. Pienen kokonsa takia ne eivät kuitenkaan pysty hyödyntämään niin korkealla olevia puiden oksia ja lehtiä kuin suuremmat hirvieläimet. Ne voivat etsiä latojen ympäriltä maahan pudonnutta kauraa ja heinää. Jos muuta ravintoa ei ole enää saatavilla, metsäkauris voi joutua turvautumaan männynneulasiinkin, joita se ei muutoin syö. Se ei aiheuta mäntytaimikoille niin paljon vahinkoa kuin hirvi, koska ei ylety katkomaan latvoja. Runsaslumisina talvina laji selviytyy hyvin pitkälle lisäruokinnan ansiosta.
Metsäkauriiden pariutumisaika on loppukesällä. Suomen oloissa kiima-ajan kiivain kausi ajoittuu heinä–elokuun vaihteeseen. Tuolloin urokset puolustavat reviiriään aggressiivisesti muita uroksia vastaan ja yrittävät houkutella sinne naaraita. Naaras synnyttää alkukesällä, ja saa yleensä kaksi tai kolme vasaa kerrallaan.
Vanhin tunnettu metsäkauris eli vankeudessa 17,5-vuotiaaksi. Luonnossakin ne saavuttavat usein 15 vuoden iän.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Uivelo
Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso
Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
Viikon luontokuva -Rupikonna
Kuva: Heikki Junnila Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin
Viikon luontokuva Supikoira
Kuva: Heikki Junnila Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Suomeen se on vaeltanut
