Kuva: Heikki Junnila
Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä kuolemanilmoittaja ja Halikossa pirunharakka.
Harakka on 40–51 senttimetriä pitkä, josta pyrstön osuus on 20–30 senttiä. Väritykseltään harakka on mustavalkoinen lintu, jolla on vihreähohtoinen pyrstö. Koiraan pyrstö on yleensä naaraan pyrstöä pitempi. Pohjois-Afrikkalaisella mauretanica-alalajilla on silmän takana paljas sininen alue.
Harakan ääntely on käheää ja epämusikaalista räkätystä. Harakan laulu, jota kuulee harvoin, lähinnä maalis–toukokuussa, on hiljaista kitisevistä ja kirskuvista äänistä sekä matkinnoista koostuvaa rupattelua.
Suomessa harakka pesii koko maassa, mutta kanta harvenee pohjoiseen päin mentäessä. Nykyisin Suomessa pesii 140 000–200 000 paria. Suomen harakkakanta taantui 1940–1950-luvuilta 1970-luvulle. Harakan vainoaminen väheni 1960–1970-luvuilla, jolloin se alkoi levitä myös kaupunkeihin ja harakkakanta kasvoi 1970- luvulta 1980-luvun lopulle.Harakka on pääosin paikkalintu, mutta nuoret yksilöt saattavat kierrellä syksyisin.
Harakka rakentaa katollisen, pyöreän pesän puuhun tai pensaaseen. Naaras munii maalis–toukokuussa 5–8 vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 21–22 vuorokautta. Emot ruokkivat poikasia pesään 24–30 vuorokautta.
Harakka on kaikkiruokainen; se syö hyönteisiä, matoja, siemeniä, hedelmiä ja jätteitä ja ryöstelee lintujen munia ja poikasia.
Harakka vierailee usein myös lintujen talviruokintapaikoilla. Ruokintapaikallakin harakalle kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Harakan erityistä herkkua ovat kuitenkin auringonkukansiemenet, pähkinät sekä tali ja rasva.
Harakka esiintyy myös sanonnassa mennä harakoille. Sitä käytetään, kun jokin asia menee hukkaan tai hyödyttömään tarkoitukseen. Esimerkiksi jos lämpö karkaa talon sisältä ulos, sen sanotaan menevän harakoille.
Harakkaa on pidetty huonomaineisena lintuna koko Euroopassa, mutta esimerkiksi Kiinassa se on hyvän onnen siivekäs. Harakan kuvia on siellä käytetty mm. häiden yhteydessä ja sen nauru on tiennyt hyviä uutisia tai mieluisia vieraita.
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten
Viikon luontokuva -Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa
Viikon luontokuva -Mustaviklo
Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
