Kuva: Heikki Junnila
Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä kuolemanilmoittaja ja Halikossa pirunharakka.
Harakka on 40–51 senttimetriä pitkä, josta pyrstön osuus on 20–30 senttiä. Väritykseltään harakka on mustavalkoinen lintu, jolla on vihreähohtoinen pyrstö. Koiraan pyrstö on yleensä naaraan pyrstöä pitempi. Pohjois-Afrikkalaisella mauretanica-alalajilla on silmän takana paljas sininen alue.
Harakan ääntely on käheää ja epämusikaalista räkätystä. Harakan laulu, jota kuulee harvoin, lähinnä maalis–toukokuussa, on hiljaista kitisevistä ja kirskuvista äänistä sekä matkinnoista koostuvaa rupattelua.
Suomessa harakka pesii koko maassa, mutta kanta harvenee pohjoiseen päin mentäessä. Nykyisin Suomessa pesii 140 000–200 000 paria. Suomen harakkakanta taantui 1940–1950-luvuilta 1970-luvulle. Harakan vainoaminen väheni 1960–1970-luvuilla, jolloin se alkoi levitä myös kaupunkeihin ja harakkakanta kasvoi 1970- luvulta 1980-luvun lopulle.Harakka on pääosin paikkalintu, mutta nuoret yksilöt saattavat kierrellä syksyisin.
Harakka rakentaa katollisen, pyöreän pesän puuhun tai pensaaseen. Naaras munii maalis–toukokuussa 5–8 vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 21–22 vuorokautta. Emot ruokkivat poikasia pesään 24–30 vuorokautta.
Harakka on kaikkiruokainen; se syö hyönteisiä, matoja, siemeniä, hedelmiä ja jätteitä ja ryöstelee lintujen munia ja poikasia.
Harakka vierailee usein myös lintujen talviruokintapaikoilla. Ruokintapaikallakin harakalle kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Harakan erityistä herkkua ovat kuitenkin auringonkukansiemenet, pähkinät sekä tali ja rasva.
Harakka esiintyy myös sanonnassa mennä harakoille. Sitä käytetään, kun jokin asia menee hukkaan tai hyödyttömään tarkoitukseen. Esimerkiksi jos lämpö karkaa talon sisältä ulos, sen sanotaan menevän harakoille.
Harakkaa on pidetty huonomaineisena lintuna koko Euroopassa, mutta esimerkiksi Kiinassa se on hyvän onnen siivekäs. Harakan kuvia on siellä käytetty mm. häiden yhteydessä ja sen nauru on tiennyt hyviä uutisia tai mieluisia vieraita.
Viikon luontokuva Supikoira
Kuva: Heikki Junnila Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Suomeen se on vaeltanut
Viikon luontokuva -Orava
Kuva: Heikki Junnila Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Viikon luontokuva Isokoskelo
Kuva: Heikki Junnila Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua. Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö
Viikon luontokuva -Merihanhi
Kuva: Heikki Junnila Merihanhi on suurikokoinen harmahtava hanhi, jolla on iso pää ja kolmiomainen aprikoosinvärinen nokka. Koivet ovat vaaleanpunaiset. Siiven
Viikon luontokuva -Pajusirkku
Kuva: Heikki Junnila Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu. Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja
Viikon luontokuva -Hömötiainen
Kuva: Heikki Junnila Laji oli pitkään Suomessa runsaslukuisimpien lintujen joukossa. 2000-luvulla hömötiainen on taantunut Suomessa ensin vuonna 2015 vaarantuneeksi ja
