Kuva: Heikki Junnila
Punakettu on kettujen suvun (Vulpes) kookkain laji, tosin kettujen koon alueellinen vaihtelu on todella suurta. Täysikasvuisen ketun pituus ilman häntää vaihtelee välillä 45–90 senttimetriä; tuuhea häntä on 30–55 senttimetriä pitkä. Ketun paino vaihtelee viidestä kilosta kymmeneen kiloon. Urokset ovat kookkaampia ja syksyisin ketut painavat enemmän koska niille on kertynyt rasvaa talven varalle. Suomessa ketun keskipaino on 5–8 kilogrammaa.
Väriltään kettu on tavallisesti punaruskea punakettu; sävy voi vaihdella vaalean kellanruskeasta hyvinkin syvänpunaiseen. Sillä on valkoinen tai harmaa vatsanalus sekä tavallisesti mustat korvankärjet ja raajat. Myös hännänpää on tavallisesti valkoinen, ja eläimen kurkussa ja rinnassa voi olla valkeita merkkejä. Luonnossa tavataan muitakin värimuotoja, kuten hopeakettuja (noin 10 % ketuista, varsinkin Pohjois-Amerikassa ja Siperiassa), joiden sävy vaihtelee hopeanvärisestä lähes mustaan.
Ketut majoittuvat yleensä toisten eläinten, kuten mäyrien, kaivamiin tai luonnon muovaamiin onkaloihin. Tarvittaessa kettu voi kaivaa pesäkolon itsekin. Pesää käyttää usea kettusukupolvi perätysten. Ketulla voi olla reviirillään useita pesiä, joista yhdessä kasvatetaan poikaset ja muita käytetään esimerkiksi ruuan varastoimiseen. Pesät ja niitä yhdistävät käytävät saattavat muodostaa monimutkaisen labyrintin. Ketunpesää ympäröi usein voimakas, pistävä haju.
Kettu on kaikkiruokainen. Ravinto koostuu lähinnä jyrsijöistä, mutta sille kelpaavat myöshyönteiset, kasvit ja raadot. Kettu jahtaa hiiriä, jäniksiä, kanalintuja ja kaloja. Kasveista se syö marjoja ja hedelmiä sekä viljaa. Kettu voi saalistaa myös metsäkauriin tai valkohäntäpeuran vasoja. Kaupungeissa se voi tonkia jätteitä. Ketun tyypillinen saalistustapa on vahtia jyrsijän kololla ja hyökätä salamannopeasti saaliin kimppuun sen tullessa ulos aukosta. Kettu metsästää pääasiassa hämärässä ja öisin.
Kettu on sopeutunut hyvin eloon ihmisten kanssa jopa niin hyvin, että on alettu puhua niin sanotuista ”cityketuista”. Kaupungeissa syntyneet ketut tottuvat ihmisiin eivätkä enää pelkää, minkä vuoksi ne uskaltavat tehdä pesiään entistä lähemmäs ihmisiä. Yhtenä syynä laajaan levinneisyyteen pidetään muun muassa Helsingin villikanikannan kasvua. Ketut harventavat osaltaan kanikantaa, minkä vuoksi kaupungeissa eläviä kettuja pidetään enemmän hyöty- kun haittaeläiminä.
Viikon luontokuva -Varpunen
Kuva: Heikki Junnila Varpunen (Passer domesticus) Varpunen on 14–17 cm pitkä ja painaa 30–33 g. Koiras on hieman kookkaamp. Varpusella on
Viikon luontokuva -Metsäjänis
Kuva: Heikki Junnila Metsäjäniksen ruumiin pituus on 50–60 senttiä, jonka lisäksi sillä on 4–8-senttinen häntä. Eläin painaa 3–5 kiloa. Naaras
Viikon luontokuva -Punakylkirastas
Kuva: Heikki Junnila Punakylkirastas on muuttolintu, joka talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Suomeen punakylkirastaat saapuvat huhtikuussa ja
Viikon luontokuva -Jouhisorsa
Kuva: Heikki Junnila Jouhisorsanaaras on n. 55 cm pitkä. Pitkästä pyrstöstä johtuen koiraan pituus on 70–75 cm. Muodoltaan jouhisorsa on
Viikon luontokuva -Nokikana
Kuva: Heikki Junnila Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on Suomessa tavattavista rantakanoista yleisin. Nokikana on muuten
Viikon luontokuva -Pilkkasiipi
Kuva: Heikki Junnila Pilkkasiipi (Melanitta fusca) on suuri mustanpuhuva sorsalintu. Pilkkasiiven vartalonmuoto muistuttaa haahkaa. Koiraan höyhenpeite on samettisen musta lukuun
