Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos.
Harkken veljekset loivat legendan
Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee aikakautensa symboleita. Ford, Coca-cola tai Fazerin sininen eivät esittelyjä kaipaa. Joskus legendojen on kuitenkin väistyttävä muistojen joukkoon.
Kun Eero Harkke veljensä Aarnen kanssa vuonna 1922 perusti Pyöräkellari -nimisen yrityksen valmistaakseen polkukelkkoja ja korjatakseen polkupyöriä, ei mielessä vielä siinnellyt, että heidän Tunturi -nimen saanut yrityksensä kolme vuosikymmentä myöhemmin kehittäisi tuotteen, joka olisi ikoni sodanjälkeisille suurille ikäluokille. Kun Tunturi Oy äskettäin hakeutui konkurssiin, oli yhtiön eniten muisteltu tuote Pappa Tunturi, legendaarinen mopo, jonka kehitystyöä 1950-luvulla johti insinööri Eero Kotamäki. Puchin moottorilla varustettu peltirunkoinen kiituri oli aikansa mopomiittien tähti ja sittemmin vanhemman väen varma työmatkapeli.
Pappatunturien keräilyä ja ajelua harrastavat kymmenet kerhot eri puolilla maata. Ei ole tiedossa, että yhtään niihin kuuluvaa pappakuskia olisi poliisivoimin kiilattu ojaan.
Eero Harke oli alunperin nimeltään Holmberg. Hänen vanhempansa olivat kauppiaita. Harkken suku säilyi Tunturin omistajien joukossa aina vuoteen 1993 asti. Pankkikriisiä ei papalla päässyt pakoon.
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten