Simo on Raunistulan Rodin
Kuvanveistäjä Simo Helenius käy jo yhdeksättä kymmentä mutta sitä ei juuri huomaa. Miehellä pysyy moottorisaha, kirves ja puukko kädessä yhä jämäkästi ja uutta tuotantoa syntyy. Viime kesänä synnyinpitäjässä Turun läänin Koskella järjestetty retrospektiivinen näyttely oli kohtalainen yleisömenestys.
Heleniuksesta tekee erityisen turkulaisen se, että monet hänen töistään ovat saaneet paikan turkulaiseen maisemaan. Utelias on Aunelan koululla, Ahkerat lukutoukat Samppalinnan koululla. Kissa-Kallu vartioi Nummenpakan portilla, Poika ja meri löytyy Linnankadulta asunto-osakeyhtiö Auranrannan sisäpihalta. Taiturin koti ja ateljee sijaitsee idyllisessä maisemassa vanhan Raunistulan puutaloalueen korkeimmalla kohdalla.
Pitkän uransa aikana Turun piirustuskoulun kasvatti Helenius on esiintynyt monissa näyttelyissä ja saanut kuvataiteen valtionpalkinnonkin. Materiaali on vaihtunut pop-taiteen sekatekniikoista betoniin ja nykyään enimmäkseen puuhun, jota Simo muovaa vähän Jukolan Laurin tapaisella inspiraatiolla. Vekkulimaisella luonteenlaadulla varustettu taiteilija on ollut helposti innostuva myös pienempien projektien toteutukseen. Kun Puutorin Vessa muunnettiin ravintolaksi 1990-luvun lopulla, rakenteli Helenius terassille yhdeksi anniskeluryhmäksi suuren sinisen pyörivän puisen potan, joka oli melkoinen menestys lukuunottamatta sitä, että potta ei oikein koskaan suostunut pyörimään.
Avainsanat: #kesä
Viikon turkulainen Liston

Liston kuului katukuvaan Paikallisessa lehdessä on taitettu peistä siitä, miten Turun ”uudella” kauppatorilla on rauhatonta. Kiveysten reunoilla notkuvat päihteiden
Viikon turkulainen Mikko Koivu

Mikko vahvistaa Koivujen dynastiaa Jos se onnistui Raipelle niin miksi se ei onnistuisi Mikollekin. Moni suomalainen huippujääkiekkoilija on uransa
Viikon turkulainen Piia Elo

Putin pilasi Piian urasuunnitelmat? Piia Elo on toiminut kolmen vuoden ajan Turun apulaispormestarina, mutta hänen näkyvyytensä julkisuudessa on ollut
Viikon turkulainen Mantu

Mantulla tulee tyrneä olo Marja-Leena Viljanen on yksi niistä turkulaisista, jonka kaikki tuntevat etunimeltä. Tässä tapauksessa lempinimeltä, joka on
Viikon turkulainen Juhani Airaksinen

Mister Pallolaajennus Sepelvaltimotauti oli ennen muinoin aika armoton tappaja, mutta nykyään vaivaa hoidetaan monin verroin tehokkaammin. Isot avosydänleikkaukset olivat
Viikon turkulainen Aarne Haahtela

Aarne perusti kelpo kerhon Eipä arvannut kuntoilusta innostunut ikämies Aarne Haahtela tuodessaan lenkkiporukkansa vuonna 1972 vastavalmistuneeseen Turun urheiluhalliin, että