Viikon turkulainen -Robin Packalen

 

Robin tekee Jonnat
Joskus voi käydä niin, että lapsitähtenä suosionsa huipulle ponnahtanut esiintyjä jää lapsi-imagonsa vangiksi eikä koskaan pysty luomaan uraa aikuisten oikeassa viihdemaailmassa. Näin ei käynyt vuonna 1983 kymmenvuotiaana listojen kärkeen Mintun ja Villen myötä  ponnahtaneelle Jonnalle, joka täytti loppiaisena 50 vuotta ja loistaa laulajien eturivissä koko nimellään Jonna Tervomaa.
Viikon turkulaiseksi nyt valikoimamme Robin Packalen tekee Jonnat. 13-vuotiaana kiekaistu Frontside Ollie räjäytti kymmenen vuotta sitten pankin ja Robinista tuli suursuosikki. Esikoisalbumia myytiin triplaplatinan verran, Spotifyssä hänen kappaleitaan toistettiin muutamassa vuodessa 100 miljoonaa kertaa. Robin valittiin positiivisimmaksi suomalaiseksi ja hänet kutsuttiin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhliin nuorimpana henkilönä koskaan. Ropisi Emma-palkintoja ja  MTV:n Europe Music Award-pysti.  Jos joku luuli, että tähteys hiipuu äänenmurrokseen ja ulkoisen olemuksen miehistymiseen, oli väärässä. Robin jäi viisaasti kahden vuoden musiikilliselle tauolle komealla jäähyväiskonsertilla vuonna 2017 ja palasi parrasvaloihin kaksi vuotta myöhemmin, nyt koko nimellään Robin Packalen ja englanninkielisin esityksin. Kengät toki ovat edelleen eri paria. Suosio on jatkuvassa nousussa. Poikasena Robin esiintyi lämmittelijänä Justin Bieberin loppuun myydyssä Oslon konsertissa. Jatkossa taitaa olla niin, että aika isotkin starat ovat iloisia, mikäli pääsevät Robin Packalenin lämppäriksi.
Sitä ei moni tiennyt, että Hirvensalossa varttunut Robin voitti 11-vuotiaana mestaruuden pehmiksen syönnissä.
Viikon luontokuva -Rusakko

Kuva: Heikki Junnila Rusakko eli peltojänis (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä

Lue lisää

Mikko Ketonen on poissa

  Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan

Lue lisää

Viikon luontokuva -Lumikko

  Kuva: Heikki Junnila Lumikko (Mustela nivalis) on pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa. Lumikon lähisukulainen on

Lue lisää

Viikon turkulainen DK 208

  DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen  F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset