Vares ei vanhene
Reijo Mäki tuli luoneeksi hahmon, joka otti tämän Satakunnassa syntyneen mutta kauppakorkeakouluopintojen myötä täysturkulaistuneen dekkarikirjailijan panttivangikseen. Mäki olisi halunnut kirjoittaa monipuolisempaa tuotantoa, mutta kansa tahtoi toisin ja niinpä yksityisetsivä Jussi Vares on saanut seikkailla jo yli 30:ssa romaanissa. Eikä loppua näy. Mäki toimittaa jokavuotisen Vareksen kustantajalle kevättalvella, vetää hetken henkeä (joskus harvoin seurusteluravintola Apteekissakin) ja alkaa naputtaa seuraavaa. Kun isänpäivän ja joulun myyntisesonki on parhaimmillaan, on Mäen kirjoituskammiossa Kakolanmäen kupeessa jo seuraavan vuoden seikkailu hyvinkin hahmollaan.
Ajan kuluminen pakotti Mäen irrottamaan Vareksen omasta kokemuspiiristään. Jonnekin 2010-luvulle saakka Vares ja Mäki vanhenivat jokseenkin yhtä jalkaa, mutta sitten kirjailija päätti lopettaa päähenkilönsä ikääntymisen jonnekin lähestyvän keski-iän paikkeille. Nykyään 63 -vuotias Reijo on siis parikymmentä vuotta vanhempi kuin alter egoksikin arvailtu Jussi. Sitä, kuinka monta Varesta Mäki vielä kirjoittaa, ei tiedetä. Se tosin tiedetään, miten Jussi Varekselle lopulta käy. Hän luopuu dekkariammatistaan ja työskentelee viimeiset vuotensa Orikedon autobordellin köyhänä lipunmyyjänä. Tämä lopullinen elämänvaihe paljastettiin teoksessa Hard Luck Cafe jo vuonna 2006. Mäkeä ei köyhtyminen ihan heti uhanne, siitä pitävät korkeat myyntiluvut ja elokuvaoikeuksien tuotto huolen.
Avainsanat: #Kakola #kevät
Riitta kokoaa vapaaehtoiset kentälle Paavo Nurmi Games kokosi taas nipun maailman parhaita yleisurheilijoita radalle ja kentälle. Sää suosi ja
Lue lisää
Heikki Pälve on kippari Pihlmanin sukua Kun Turun kaupunginvaltuusto kokoontui järjestäytymisistuntoonsa, ei Heikki Pälve enää istunut tutulla paikallaan. Hän kuuluu
Lue lisää
Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.
Lue lisää
Mikalla on sesonki Puutarhuri Mika Lassilalla ja hänen Silja-vaimollaan on vuoden vilkkain aika käsillä, kun jokainen tahtoo saada sormensa multaan
Lue lisää
Huhto huhtoo töissä ja airoissa Viime viikolla esiteltiin viikon turkulaisena laitapuolen kulkija, joka elämäsä aikana työllisti poliisia satoja pikkurikoksia
Lue lisää
Liston kuului katukuvaan Paikallisessa lehdessä on taitettu peistä siitä, miten Turun ”uudella” kauppatorilla on rauhatonta. Kiveysten reunoilla notkuvat päihteiden
Lue lisää