Putin pilasi Piian urasuunnitelmat?
Piia Elo on toiminut kolmen vuoden ajan Turun apulaispormestarina, mutta hänen näkyvyytensä julkisuudessa on ollut vähäisempää kuin ykköspormestarina paljon esillä olleen Minna Arven. Demarien historiallisen vaalivoiton myötä tilanne on muuttumassa ja mikäli pormestarisopimuksen neuvotteliut loksahtavat kohdalleen, tulee 47 vuotiaasta Hannunniityssä syntyneestä valtiotieteen maisterista Turun kasvot vaalikaudeksi eteenpäin.
Elo on niitä suomalaisia, joiden tulevaisuudensuunnitelmat itäisessä naapurustossamme tapahtunut poliittinen mustuminen myllersi. Piia valmistui valtiotieteen maisteriksi pääaineena valtio-oppi, mutta teki lisäksi erillisopintoina Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen paneutuvan Aleksanteri-instituutin maisterikoulun ja opiskeli laajana sivuaineena Venäjän kieltä ja kulttuuria. Sivuaineena oli myös kansainvälinen kauppa. Opiskeluaikana tuli vietettyä syksy Pietarissa vaihto-opiskelijana. Kaksi vuotta kului Suomi-Venäjä -seuran Turun piirin toiminnanjohtajanakin. Jos haaveissa oli ura vaikkapa idänkaupan spesialistina, se sai väistyä viimeistään erään herra Putinin otettua naapurin nyrkkiinsä ja käytännössä eristettyä Venäjän muusta maailmasta.
Toiminta kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan avustajana ja demarien nuorisojärjestössä tekivät Piialle politiikan tutuksi. Turun ammatti-instituutin palvelupäällikön työ perehdytti lisää opetus- ja koulutoimeen. Tulevaisuus näyttää, millaisen roolin ihmisläheiseksi itsensä mainitseva Elo ottaa. Haasteita on vaikkapa siinä, miten sovittaa yhteen mielipiteet, jotka Turun ratikkakiistassa jakaantuvat melko tarkkaan kahteen yhtä suureen blokkiin.
Kuva: SDP Turku
Viikon turkulainen Liston

Liston kuului katukuvaan Paikallisessa lehdessä on taitettu peistä siitä, miten Turun ”uudella” kauppatorilla on rauhatonta. Kiveysten reunoilla notkuvat päihteiden
Viikon turkulainen Mikko Koivu

Mikko vahvistaa Koivujen dynastiaa Jos se onnistui Raipelle niin miksi se ei onnistuisi Mikollekin. Moni suomalainen huippujääkiekkoilija on uransa
Viikon turkulainen Mantu

Mantulla tulee tyrneä olo Marja-Leena Viljanen on yksi niistä turkulaisista, jonka kaikki tuntevat etunimeltä. Tässä tapauksessa lempinimeltä, joka on
Viikon turkulainen Juhani Airaksinen

Mister Pallolaajennus Sepelvaltimotauti oli ennen muinoin aika armoton tappaja, mutta nykyään vaivaa hoidetaan monin verroin tehokkaammin. Isot avosydänleikkaukset olivat
Viikon turkulainen Aarne Haahtela

Aarne perusti kelpo kerhon Eipä arvannut kuntoilusta innostunut ikämies Aarne Haahtela tuodessaan lenkkiporukkansa vuonna 1972 vastavalmistuneeseen Turun urheiluhalliin, että
Viikon turkulainen Eva Dziezic

Eva on Park Hotellin sielu Puolalanpuiston kupeessa nököttävässä viehättävässä jugendtalossa sijaitseva Park Hotel on pala Keski-Eurooppaa keskellä Turkua. Perhehotellin