Kuva: Heikki Junnila
Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua.
Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö kaula ja pitkänomainen pää. Koiraalla tummanvihreä pää, naaraalla punertava hapsottava takatukka. Nuoret koiraat ovat samanvärisiä kuin naaraat. Pituus 70 cm, siipien kärkiväli 95 cm, paino 1–2 kg. Ääni on karheaa korinaa.
Euroopan pesimäkanta on 46 000 – 62 000 paria. Isokoskelo pesii koko Suomessa ja kannan kooksi on arvioitu noin 25 000 paria. Suomen kanta on taantunut ja vuonna 2010 laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi.
Pohjoisimmat pesijät muuttavat vähän etelämmäksi järvien jäätyessä. Suomen koskelot muuttavat tyypillisesti Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan lauhoina talvina ne jäävät Lounais-Suomen saaristoon.
Isokoskelon tyypillistä elinympäristöä ovat järvet, joet ja merenrannat. Se pesii puunkolossa, rakennuksen tai kiven alla, katajikossa tai pöntössä. Naaras munii toukokuussa 8–12 kellahtavaa munaa ja hautoo niitä 32–35 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti ja seuraavat heti emoaan lähimpään vesistöön, joka saattaa olla jopa kilometrin päässä pesästä. Isokoskelo puolustaa poikuettaan moniin muihin vesilintuihin verrattuna sangen tehokkaasti, ja se kantaa pieniä poikasia selässään, joskus useitakin samaan aikaan.
Isokoskelo on kokosukeltaja, joka syö pikkukaloja, simpukoita ja äyriäisiä. Isokoskelot saalistavat ryhmänä siten, että esimerkiksi emo poikasineen ui viuhkamaisena muodostelmana kohti lahden tai poukaman pohjukkaa, ajaen edellään pikkukalaparvea. Lähellä rantaa kalaparvi kerääntyy yhteen, jolloin koskelot hyökkäävät ruokailemaan. Syksyllä ja keväällä voi nähdä aikuisten koskeloiden tekevän samoin, jopa kymmenien lintujen ryhminä.
Vanhin suomalainen rengastettu isokoskelo on ollut 12 vuotta 6 kuukautta 13 päivää vanha. Euroopan vanhin oli sveitsiläinen 14 vuotta ja 10 kuukautta vanha isokoskelo.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva -Mustaviklo
Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
Viikon luontokuva Punakuiri
Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.
Viikon luontokuva -Suosirri
Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun
Viikon luontokuva -Metsäviklo
Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji
Viikon luontokuva -Pikkukultasiipi
Kuva: Heikki Junnila Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktiksella