Jukka Heikkilä on jätehuollon kunkku
Topinojan jätekeskuksen nurkilla taidetaan syyskuussa nautiskella kakkukahvit. Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilällä tulee silloin täyteen kymmenen vuotta tämän mahtavaksi kasvaneen, kuntien omistaman alueellisen ympäristönhuoltokonsernin ohjissa. Työuraa ympäristöhuollon johtotehtävissä täyttyy jo kaksi vuosikymmentä.
Sekä kaupallisen että teknisen loppututkinnon suorittanut Heikkilä edustaa sitä ikäpolvea, joka on nähnyt haisevien kaatopaikkojen muuttuvan kierreätystaloudeksi. Topinojan jätekeskus, yksi LSJH:n neljäståtoista lajitteluasemasta, on hyvä esimerkki maailman muuttumisesta. Kun aikanaan suuri osa jätteistä haudattiin ”penkkaan”, nykyään käytännössä kaikki jäte kierrätetään tai muutetaan energiaksi sähkön ja lämmön tuotannossa.
Jukka Heikkilä kertoo Linkedinissä olevansa tyyppi, joka suhtautuu ympäristönhoitoon intohimoisesti, työntekoon ilman paineita. Yksityisellä puolella työuransa aloittaneena hänelle on ollut tärkeää pitää yllä hyvää yhteistyötä yksityisen ja julkisen puolen toimijoiden välillä.
Luonnossa liikkuminen on totta kai ympäristömiehelle luontaisin tapa ladata akkuja. Urheilutaustaakin on, maraton on taittunut kunnioitettavassa ajssa.
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Viikon turkulainen Heino Nyyssönen
Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori, politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä
Viikon turkulainen Kaarle Knuutinpoika
Kaarle ei paljon uida ehtinyt Turku oli Kaarle Knuutinpojalle tärkeä paikka, vaikka tuskin hän täällä paljon uida polskutteli. Onhan
Viikon turkulainen Seppo Mäkinen
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Viikon turkulainen – Åke Tott
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon