Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express
Jalonen viihtyy Pikku Havannassa
Ruudussa näkyvin turkulainen Milano-Cortinan olympialasissa oli Kari Jalonen. Hän veti roolinsa jääkiekko-ottelujen kommentaattorina asiantuntevasti, sanavalmiisti ja välillä myös lämmintä huumoria viljellen. Kaverit kantapaikka Pikku Havannassakin saivat terveisiä. Turkulaiskommentaattorien perinne jatkui hyvällä ja omalla tavallaan. Juhani ”Tami” Tammisen lennokkuus ja Hannu ”Jortsu” Jortikan tyly suoruus saivat leppoisan vaihtoehdon.
Jalosta ei aina mielletä perusturkulaiseksi, koska valmennustehtävät ovat vieneet milloin minnekin, jopa ulkomaille kuten Sveitsiin, Tsekinmaalle, Saksaan ja ensi kaudeksi jopa Tampereelle. Side Turkuun on kuitenkin säilynyt 1980-luvun lopulta alkaen ja täällä on ollut ”Heinäpään haukan” koti ja perhe. Kärppien riveissä ja maajoukkueessa loistanut Jalonen tuli lyhyeksi jääneen Ruotsin keikan jälkeen vuonna 1988 Jortikan kultaiseen kokoonpanoon, sai pelaajapalkkansa lisäksi sivuansioita osuuspankin ”kesähessuna” ja alkoi takoa huimia pistemääriä. Väsyneen kliseen mukaisesti loppu on historiaa.
Pelaajana Jalonen on saavuttanut viisi Suomen mestaruutta, valmentajana neljä Suomen ja kaksi Sveitsin mestaruutta sekä MM-kisoissa hopeaa Suomelle ja pronssia Tsekille. Kaikesta päättäen Jalonen jättää nyt meneillään olevan kautensa Kölnissä myös Saksan mestarina. Ansioluettelo on mittavampi kuin yhdelläkään toisella suomalaisella
jääkiekkoammattilaisella. Kommentaattorina ei tarvitse siis mutu-tiedon ja kuulopuheiden varassa olla.
Ja kun Tapparan kirvesrinnat ensi kaudella tulee Turkuun ottamaan Tepsistä mittaa ja ”Kojo” seisoo pelaaja-aition takana, ilmassa väreilee monenlaista koskettavaa.
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset
Turun tasamailta olympiarinteeseen
Kun Suomen joukkue matkaa Italian Milano-Cortinassa tällä viikolla alkaviin talviolympialaisiin, mukana on yksi varsin harvinainen lajinsa edustaja. Turun Salomseuraa
Viikon turkulainen Roope Itälinna
Tamperelaisetkin arvostavat Roopea Vai että olisi jotain häikkää Tampereen ja Turun suhteissa? Ja höpsis. Tämän vanhan väärinkäsityksen kumoaa vaikkapa
Viikon turkulainen Elina Haapanen
Elina johtaa erilaisia leijonia Lions clubit eli tuttavallisemmin leijonat on vuosikymmenet tunnettu kerhona, johon kokoontuvat paikkakunnan silmäätekevät. Kultapossukerhoiksikin kutsuttuihin klubeihin
Viikon turkulainen Anders Blom
Blom ei palanne Pietariin Kun Anders Blom vielä varusmiesikäisenä tuli valittua Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajaksi Ilkka Kanervan jälkeen, hän