Kuva: Heikki Junnila
Pähkinänakkeli (Sitta europaea) on nakkeleihin kuuluva lintulaji. Sen ruoaksi kelpaavat sen nimen mukaisesti pähkinät. Myös hyönteiset ja kaura maistuvat tälle ”naamiopäiselle kiipeilytaiturille.
Pähkinänakkelin pituus on 14 cm, siipiväli 22,5–27 cm ja paino 21–26 g. Pyrstö on lyhyt, pää suuri ja pitkä, nokka on suora. Selkä on vaaleanharmaa, Suomessa tavattavien lintujen vatsa on useimmiten valkea. Silmien päällä on musta naamari ja alaperässä punaista.
Pähkinänakkeli kiipeilee puissa ja voi liikkua runkoa pitkin pää alaspäin. Laji on äänekäs ja kutsuäänet ovat tiaismaisia korkeita vihellyksiä.
Pähkinänakkeli tulee sukukypsäksi 1-vuotiaana. Naaras munii 6–11 munaa, joita se hautoo 13–18 vuorokautta. Ravintona ovat hyönteiset, siemenet, pähkinät ja tali.
Pähkinänakkeli pesii suuressa osassa Eurooppaa, silloin tällöin Suomessakin. Se kuuluu myös Pohjois-Afrikan, Lähi-Idän ja laajalti Aasian pesimälinnustoon aina Tyynellemerelle ja Intian valtamerelle asti. Vierailee Suomessa, muttei varsinaisesti pesi, tosin muutama pesälöytö on tehty. Mutta esimerkiksi Ruotsissa pesii ainakin 100 000 paria ja Virossakin 20 000–50 000 paria. Koko läntisen Euroopan parimääräksi arvioidaan 6–8 miljoonaa paria. Elinympäristöinä ovat havumetsät, puistot, puutarhat ja trooppiset metsät.
Suomen vanhin rengastettu pähkinänakkeli on ollut 2 vuotta 10 kuukautta 20 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 12 vuotta 11 kuukautta vanha brittiläinen nakkeli.
Viikon luontokuva -Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa
Viikon luontokuva -Mustaviklo
Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
Viikon luontokuva Punakuiri
Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.
Viikon luontokuva -Suosirri
Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun
Viikon luontokuva -Metsäviklo
Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji