Kuva: Heikki Junnila
Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin.
Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmän päällä on punainen ”pilkka” ja kainalosta löytyy valkoinen täplä. Naaras on ruskeankirjava, sen rinta on punertava ja selässä saattaa olla valkeita täpliä. Naarasmetso sekoitetaan usein naarasteereen. Paino vaihtelee naaraan 1,9 kg:sta koiraan noin 4,0 kilogrammaan. Ensimmäisen vuoden syksyllä nuorten kukkojen paino on keskimäärin 2,9 kg.
Soidinpaikoilla koiraat päästävät hiovia ja napsauttelevia ääniä. Ääni jakautuu kolmeen osaan: ensimmäiseksi metsokoiras naksauttelee nokallaan kiihtyvästi, mikä päättyy matalaan kulaukseen, jonka jälkeen puukon hiomista muistuttava ääni lopettaa soidinlaulun. Joskus, erityisesti ollessaan kiihtynyt, koiras voi päästää ääntä, joka kuulostaa hieman kuin sanottaisiin ”krök-kä-u”. Koppelon ääni on matalaa kotkotusta. Lentoonlähtö maasta on kömpelö, siiven iskut raskaat ja voimakkaat.
Metso tarvitsee laajoja metsäalueita elinympäristökseen, joten metsien voimaperäiset hakkuut ja myös tiheä metsäautotieverkosto heikentävät elinoloja. Suomen pesivä parimäärä, jos nyt metson kohdalla voidaan edes puhua pareista, on 150 000–250 000 paria. Vuosittainen kannan vaihtelu on suurta ja yhdenmukaista alueitten kesken. Metsoja metsästetään Suomessa vuosittain noin 25 000–50 000 yksilöä.
Tyypillinen metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä kankaineen ja rämeineen. Metsoa on pidetty vanhojen metsien lajina, mutta viime aikoina tätä käsitystä on jouduttu tarkistamaan. Metso kelpuuttaa soidinpaikakseen jo 30–40-vuotiaat mäntymetsät. Metso ei ole soidinmetsänsä suhteen erityisen vaatelias, sillä soidinpaikkaan voi sisältyä pienialaisia taimikoita ja aukkojakin. Laajat avohakkuut ovat tuhonneet entisiä soidinkunnaita, ja tuskin monikaan soidinpaikka sijaitsee samalla paikalla kuin vuosikymmeniä sitten. Soidinpaikat voivat kuitenkin siirtyä, ja uuden soidinpaikan syntyminenkin on yleistä. Tähän vaaditaan vähintään noin 50 hehtaarin yhtenäinen metsäalue. Elinvoimainen metsokanta edellyttää soidinpaikan ympäristössä lisäksi useiden neliökilometrien laajuisen melko yhtenäisen metsäalueen. Metsonmetsien hakkuuohjeissa tällä alueella pitäisi olla vähintään puolet metsolle kelvollista metsää. Soidinpaikkojen välimatka on keskimäärin noin kaksi kilometriä, mikä vaikuttaa uuden soidinpaikan syntymiseen. Se on myös hyvä vinkki soidinpaikkojen kartoittajalle. Vuosina 2005–2007 metsokanta on vahvistunut selvästi etenkin keskisessä Suomessa. Tähän vaikuttaa osaltaan laaja-alaisten nuorten metsien varttuminen metsolle soveliaiksi.
Soitimen vahvin metso pitää hallussa soitimen keskeisintä osaa, ja se myös pääsee parittelemaan useimmin. Muninta alkaa muutaman päivän kuluttua parittelusta. Koppelo munii 6–9 munaa maassa olevaan pesään. Haudonta kestää 24–27 vrk. Poikaset kuoriutuvat yleensä kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana. Poikaset poistuvat pesästä kohta kuivuttuuan. Koppelo ohjaa poikasia sopiville ruokamaille, mutta ei ruoki niitä. Ensimmäisinä viikkoina poikasten ravintona ovat hyönteiset. Poikasten selviytymisen kannalta on oleellista, että sää olisi parin ensimmäisen viikon aikana kohtalaisen lämmin ja vähäsateinen, jotta hyönteisiä olisi riittävästi tarjolla, eikä poikasten tarvitsisi yhtenään lämmitellä emon suojissa.
Metso on siemensyöjä. Metson ravintoon kuuluvat kesällä puiden silmut ja lehdet, loppukesällä ja syksyllä marjat. Talvella metsot syövät männyn neulasia tai taimien silmuja. ”Hakoessaan” silmuja metsot suosivat vahingoittuneita puita. Niiden neulasissa on nimittäin vähemmän hartsiaineita, jotka vaikeuttavat ruoansulatusta. Metsot suosivat samoja puita talvesta toiseen, ja puut on helppo tunnistaa niiden harsuuntuneesta latvasta. Metso ”syö” myös kiviä, joita se tarvitsee ruuansulatuksessaan muun muassa ruuan jauhantaan kivipiirassa.
Vanhin suomalainen rengastettu metso on ollut 6 vuotta 2 kuukautta 24 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 9 vuoden 4 kuukauden ikäinen ruotsalainen metso.
Viikon luontokuva -Kettu
Kuva: Heikki Junnila Kettu eli punakettu (Vulpes vulpes) on koiraeläin. Se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin, sen levinneisyysalue käsittää
Viikon luontokuva -Metsäkauris
Kuva: Heikki Junnila Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten
Viikon luontokuva -Uivelo
Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso
Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
