Kuva: Heikki Junnila
Metsäviklo on muuttolintu joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji saapuu Suomeen huhtikuussa ja lähtee syysmuutolle kesäkuusta alkaen elokuun loppuun.
Metsäviklon elinympäristöä ovat rikkonaiset metsäalueet, eritoten korvet, joissa on järviä, lampia ja jokia. Muuttoaikoina laji on myös märillä rantaniityillä. Metsäviklon ravintoa ovat hyönteiset, kotilot, madot, kasvien versot ja silmut.
Metsäviklon pesä on tavallisesti puussa vanhassa rastaan tai oravan pesässä. Naaras munii toukokuussa 4 munaa, joita molemmat puolisot hautovat noin 3 viikkoa. Poikaset ovat pesäpakoisia, ja ne joko hyppäävät maahan tai emot kantavat ne lähimmälle kosteikolle. Ne oppivat lentämään 3–4 viikon ikäisinä. Molemmat emot huolehtivat aluksi poikueesta, mutta naaras jättää huolenpidon koiraalle ennen kuin poikaset lentävät.
Linnun pituus on 20–24 cm, siipien kärkiväli 39–44 cm ja paino 50–120 g. Lintu muistuttaa liroa, mutta on selästä tummempi, lähes musta pienin valkein täplin, ja sen koivet ovat harmaanvihreät. Yläperä on kirkkaanvalkea rajoittuen jyrkästi tummaan selkään. Kutsuääni on voimakas ja melodinen ’tjyit–vit–vit’, varoitus hakkaava ’kip–kip–kip…’. Laulu esitetään soidinlennossa, ja se on erittäin miellyttävän kuuloinen nouseva ja laskeva sarja kutsuäänimäisiä säkeitä.
Metsäviklojen parimäärä Suomessa on 150 000–190 000 ja kanta on kasvava.Euroopassa pesii 616 000–1 050 000 paria.
Vanhin suomalainen rengastettu metsäviklo on ollut 5 vuotta, 9 kuukautta ja 2 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 11 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen brittiläinen lintu.
Viikon luontokuva -Jouhisorsa
Kuva: Heikki Junnila Jouhisorsanaaras on n. 55 cm pitkä. Pitkästä pyrstöstä johtuen koiraan pituus on 70–75 cm. Muodoltaan jouhisorsa on
Viikon luontokuva -Nokikana
Kuva: Heikki Junnila Nokikana (Fulica atra) on rantakanojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on Suomessa tavattavista rantakanoista yleisin. Nokikana on muuten
Viikon luontokuva -Pilkkasiipi
Kuva: Heikki Junnila Pilkkasiipi (Melanitta fusca) on suuri mustanpuhuva sorsalintu. Pilkkasiiven vartalonmuoto muistuttaa haahkaa. Koiraan höyhenpeite on samettisen musta lukuun
Viikon luontokuva -Silkkiuikku
Kuva: Heikki Junnila Silkkiuikku (Podiceps cristatus) on uikkujen heimoon kuuluva töyhtöpäinen vesilintu. Silkkiuikulla on pitkä kaula ja pitkä, ohut nokka.
Viikon luontokuva – Tavi
Kuva: Heikki Junnila Tavia tavataan pesivänä Euroopan keski- ja pohjoisosissa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Talvehtivana sitä esiintyy Etelä-Euroopassa, Afrikassa,
Viikon luontokuva -Tukkakoskelo
Kuva: Heikki Junnila Tukkakoskelo (Mergus serrator) on silkkiuikun muotoinen pörröpäinen vesilintu. Sen vanha kansanomainen nimi oli pikkukoskelo. Tukkakoskelolla on hapsottava