Jussi Rintamäki kukisti vuoden 1962 maaotteliussa loppusuorakamppailussa Ruotsin Tom Tednerin
Rintamäki oli Ruotsin kaataja
Rakkaiden vihollisten Suomen ja Ruotsin ottaessa tällä viikolla mittaa toisistaan yleisurheilumaaottelussa on paikallaan muistella viikon turkulaisena maaliskuussa menehtynyttä Jussi Rintamäkeä, joka oli melkeinpä Voitto Hellstenin kaltainen sankari Ruostin kaatajana 1950-60-luvuilla.
Rintamäki edusti Suomea maaotteluissa vuosina 1955-1963 kerran 200 metrillä, 15 kertaa sileällä ja 23 kertaa aidatulla ratakierroksella, sekä 18 kertaa ratakierroksen viestissä. Maaotteluedustuksista hänelle kertyi 30 voittoa. Kalevan kisoissa hän voitti 400 metrin aidat viisi kertaa ja 400 metriä kolmesti. Rintamäen arvokisaura huipentui 1960 Rooman olympiakisoissa 400 metrin aitojen viidenteen ja Belgradin EM-kilpailuissa 1962 neljänteen sijaan. Rooman olympialaisissa törmäys viidenteen aikaan pudotti Turun Toverien varttimailerin varmalta näyttäneeltä mitalisijalta. Loppuaika oli törmäyksestä huolimatta SE 50,8.
Ilmajoella 4.7.1935 syntynyt Rintamäki tuli Turkuun Toverien kovan juoksujoukkueen houkuttelemana ja jatkoi kaupungin palveluksessa urheilu-uransa jälkeen, ensin puhelinlaitoksella ja pelastuslaitoksen palveluksessa, sitten Turun apulaisliikuntatoimenjohtajana
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun