Kuva: Heikki Junnila
Merikotka on Suomen suurin petolintu. Pitkäjänteinen suojelu on pelastanut sen Suomessa sukupuuton partaalta. Kun vuonna 1975 kuoriutui ainoastaan neljä poikasta, vuonna 2018 luku oli jo noin 450.
Merikotka on taivaalla kaarrellessaan vaikuttava ilmestys. Sen siipien kärkiväli voi olla lähes 2,5 metriä – enemmän kuin millään muulla Suomessa elävällä linnulla. Sen siivet ovat paitsi pitkät myös leveät. Merikotkalla on iso ja vahva nokka, pitkä kaula ja lyhyt pyrstö.
Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten merikotka oli harvinainen näky, sillä se oli kuolla Suomesta sukupuuttoon. Kun WWF:n merikotkatyöryhmä perustettiin vuonna 1973, maassamme eli vain noin 35 pesivää merikotkaparia. Nekin olivat ympäristömyrkkyjen takia melkein lisääntymiskyvyttömiä.
Merikotkatyöryhmän ensimmäisiä toimenpiteitä oli järjestää merikotkan talviruokintaa rannikolla ja saaristossa. Tämä koitui lajin pelastukseksi. Yli 20 vuoden ajan vapaaehtoisemme raahasivat luodoille ja kallioille lihaa merikotkan ruuaksi. Liha oli kotkalle puhtaampaa ravintoa kuin kalat ja vesilinnut, joita ne itse pyydystivät. Nyt merikotka selviää jo ilman talviruokintaa, eikä ruokintaa ole enää jatkettu kuin paikoin tutkimustarkoituksiin. Merikotkaan liittyvä kenttätyö siirtyi vuonna 2020 WWF:ltä Sääksisäätiön vastuulle.
Luonnonsuojelussa tarvitaan uskoa siihen, että mahdottomalta tuntuvat asiat voivat kääntyä mahdollisiksi. Merikotkan pelastaminen on tällainen luonnonsuojelun menestystarina.
Merikotka on Suomessa rauhoitettu. Sen tahallinen häiritseminen on kiellettyä erityisesti lisääntymisaikana ja muutonaikaisilla levähdysalueilla. Lisäksi merikotkan säännöllisessä käytössä oleva pesäpuu on rauhoitettu. Merikotkia on kuitenkin vainottu kautta aikojen, sillä se on kilpaillut ihmisen kanssa samoista saaliista. Vielä 2000-luvullakin merikotkan poikasia on ammuttu ja pesäpuita kaadettu.
Merikotka voi elää jopa 40-vuotiaaksi. Sen ääni on kimakka sarja haukkuvaa kaklatusta.
Lähde: WWF
Avainsanat: #talvi
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
Viikon luontokuva -Tilhi
Kuva: Heikki Junnila Tilhi on tanakka, kottaraisen kokoinen lintu. Sen pituus on 18–20 senttimetriä ja siipiväli 32–36 senttimetriä. Paino on
Viikon luontokuva -Pyy
Kuva: Heikki Junnila Pyy on pieni kyyhkyn kokoinen metsäkanalintu. Se on noin 34–39 cm pitkä ja painaa noin 250–450 grammaa.
Viikon luontokuva -Viherpeippo
Kuva: Heikki Junnila Viherpeippo pesii metsiköissä ja puistoissa ja se on hyvin sopeutunut kulttuurimaisemaan ja hyötyy selvästi talviruokinnasta. Pesiviä pareja
Viikon luontokuva -Harakka
Kuva: Heikki Junnila Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä
