Te-toimisto arvioi myönteisen kehityksen jatkuvan myös maaliskuun aikana, mutta arviossa todetaan myös Ukrainan sodan langettavan varjon työllisyyskehitykseen.
Varsinais-Suomen työttömien määrä laski helmikuun lopussa 16 prosenttia vuoden takaisesta. Varsinais-Suomen te-toimistossa oli kuun lopussa 21 600 työtöntä työnhakijaa.
Työttömyysaste oli Varsinais-Suomessa helmikuun lopussa 9,5 prosenttia, mikä on 1,8 prosenttiyksikköä viime vuoden helmikuuta vähemmän. Koko maan työttömyysaste oli 10,1 prosenttia.
Avoimia työpaikkoja oli helmikuussa tarjolla 12 500 kappaletta, mikä on 81 prosenttia viime vuotta enemmän.
Työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan työttömien ja lomautettujen määrä laskee edelleen maaliskuussa, mutta arviossa todetaan myös että sota Ukrainassa varjostaa kehitystä.
Eino Kossila
YLE
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen