Viikon luontokuva – Merikotka ja simppu

Kuva: Heikki Junnila

Merikotka on Suomen suurin petolintu. Pitkäjänteinen suojelu on pelastanut sen Suomessa sukupuuton partaalta. Kun vuonna 1975 kuoriutui ainoastaan neljä poikasta, vuonna 2018 luku oli jo noin 450.

Merikotka on taivaalla kaarrellessaan vaikuttava ilmestys. Sen siipien kärkiväli voi olla lähes 2,5 metriä – enemmän kuin millään muulla Suomessa elävällä linnulla. Sen siivet ovat paitsi pitkät myös leveät. Merikotkalla on iso ja vahva nokka, pitkä kaula ja lyhyt pyrstö.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten merikotka oli harvinainen näky, sillä se oli kuolla Suomesta sukupuuttoon. Kun WWF:n merikotkatyöryhmä perustettiin vuonna 1973, maassamme eli vain noin 35 pesivää merikotkaparia. Nekin olivat ympäristömyrkkyjen takia melkein lisääntymiskyvyttömiä.

Merikotkatyöryhmän ensimmäisiä toimenpiteitä oli järjestää merikotkan talviruokintaa rannikolla ja saaristossa. Tämä koitui lajin pelastukseksi. Yli 20 vuoden ajan vapaaehtoisemme raahasivat luodoille ja kallioille lihaa merikotkan ruuaksi. Liha oli kotkalle puhtaampaa ravintoa kuin kalat ja vesilinnut, joita ne itse pyydystivät. Nyt merikotka selviää jo ilman talviruokintaa, eikä ruokintaa ole enää jatkettu kuin paikoin tutkimustarkoituksiin. Merikotkaan liittyvä kenttätyö siirtyi vuonna 2020 WWF:ltä Sääksisäätiön vastuulle.

Luonnonsuojelussa tarvitaan uskoa siihen, että mahdottomalta tuntuvat asiat voivat kääntyä mahdollisiksi. Merikotkan pelastaminen on tällainen luonnonsuojelun menestystarina.

Merikotka on Suomessa rauhoitettu. Sen tahallinen häiritseminen on kiellettyä erityisesti lisääntymisaikana ja muutonaikaisilla levähdysalueilla. Lisäksi merikotkan säännöllisessä käytössä oleva pesäpuu on rauhoitettu. Merikotkia on kuitenkin vainottu kautta aikojen, sillä se on kilpaillut ihmisen kanssa samoista saaliista. Vielä 2000-luvullakin merikotkan poikasia on ammuttu ja pesäpuita kaadettu.

Merikotka voi elää jopa 40-vuotiaaksi. Sen ääni on kimakka sarja haukkuvaa kaklatusta.

Lähde: WWF

 

 

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa