Kuva: Heikki Junnila
Täysikasvuisen käpytikan pituus on 23–26 senttimetriä ja siipien kärkiväli 38–44 senttimetriä. Se painaa noin 70–105 grammaa.
Käpytikka pesii kaikenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti havumetsiä, mutta pesii myös lehtimetsissä, isoissa puistoissa ja villiintyneissä puutarhoissa. Se ei ole riippuvainen lahopuusta toisin kuin useat muut tikkalajit.
Käpytikalla on valkoinen vatsa, joka rajoittuu jyrkästi punaiseen alaperään. Sen kupeet ovat viiruttomat ja hartioissa isot valkoiset laikut. Siipisulat ovat valkoisia poikkiraitoja lukuun ottamatta mustat. Vanhalla koiraalla on punainen laikku takaraivolla, mutta naaraalla päälaki on kokonaan musta. Nuorilla yksilöillä, varsinkin koirailla, päälaki on kokonaan punainen. Pohjois-Afrikassa elävällä numidus-alalajilla punainen alaperä jatkuu vatsan puolelle, ja niillä on punainen rinta, jossa on mustia laikkuja.
Vanhin tavattu suomalainen rengastettu käpytikka on ollut 12 vuotta, 10 kuukautta ja 7 päivää vanha.
Käpytikan pääravintoa ovat syyskesästä myöhäiseen kevääseen havupuiden siemenet. Se kiilaa kävyn puunkoloon ja naputtelee siemenet esiin. Puun alle kertyy runsaasti siemenistä tyhjennettyjä käpyjä. Kesäisin käpytikka syö hyönteisiä ja niiden toukkia. Se voi syödä myös marjoja ja ryöstää muiden lintujen munia ja poikasia. Talvisin käpytikka voi käydä ruokintapaikoilla syömässä talia ja siemeniä.
Huhti–toukokuussa tikkapari hakkaa pesäkolon lahoon haapaan, koivuun tai leppään. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–7 valkoista munaa. Emot hautovat munia 10–12 vuorokautta ja ruokkivat poikasia pesään 21–25 vuorokautta.
Käpytikan kutsuääni on lyhyt, voimakas ja terävä 
”kjik”?. Sen soidinrummutus on terävä, loppua kohti vaimeneva ja lyhyempi kuin muilla suomalaisilla tikoilla. Se toistaa tämän noin yhden tai kahden sekunnin sarjan viidestä kymmeneen kertaa minuutissa. Käpytikka rummuttaa kuivien oksien lisäksi myös tolppien metallisuojuksia, lampunkupuja ja muita paikkoja, jotka antavat hyvän kaikupohjan. Hermostuneena käpytikka päästää karhean ja käheän ”kji-krä-krä-krä-krä”-sarjan.
Avainsanat: #talvi
Viikon luontokuva -Rupikonna
Kuva: Heikki Junnila Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin
Viikon luontokuva Supikoira
Kuva: Heikki Junnila Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Suomeen se on vaeltanut
Viikon luontokuva -Orava
Kuva: Heikki Junnila Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Viikon luontokuva Isokoskelo
Kuva: Heikki Junnila Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua. Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö
Viikon luontokuva -Merihanhi
Kuva: Heikki Junnila Merihanhi on suurikokoinen harmahtava hanhi, jolla on iso pää ja kolmiomainen aprikoosinvärinen nokka. Koivet ovat vaaleanpunaiset. Siiven
Viikon luontokuva -Pajusirkku
Kuva: Heikki Junnila Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu. Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja
